Luukku 9

Vieraita tonttulassa 

  

”Tänään meillä onkin koulussa uusia, vierailta mailta tulleita oppilaita” sanoi Taavi aamupuuroa syödessään” ihan Afrikasta asti” hän jatkoi innoissaan.” Minulla onkin heiltä paljon kysyttävää!” Sitten hän kiitti ruuasta, sieppasi eväspussinsa ja juosta viiletti kohti koulua. 

Taneli ja Viivi puistelivat päätään huolestuneina: Mitähän Taavi taas keksisi? Hän oli joskus niin kovin ajattelematon ja utelias ettei se oikein tuntunut kunnon tonttumaisuudelta. Ei sitten ollenkaan. Enemmänkin se tuntui ihmismäiseltä ja se huoletti aika usein Taavin vanhempia. 

Kyllähän Taavi oli kiltti ja avulias mutta myös hyvin usein murrinkaispäällä, melkein kuin ihmislapset ja se oli vielä yleisesti kaikkien tiedossa.

 

Taavi riensi innoissaan koulua kohti. Oli mukava saada vieraita. Nämä tämänkertaiset vaihto-oppilaat tulivatkin maasta, jossa oli aina kesä. Se tuntui oudolta. Että ei olisi lunta ja pakkasta ja revontulia ja kaikkea muuta mukavaa jota talvi aina toi tullessaan, mietti Taavi. 

” Minäpä kysyn heiltä, minkä näköisiä apinoita heillä on tonttumökkinsä lähistöllä” hän vielä mietti” Ja onko kirahvilla kurkku kipeänä useammin kuin virtahevolla. Sitäkin kysyn, onko norsuilla suuria korvakipuja ja meneekö niillä joskus herne nenään.” Sen Taavi kuitenkin kysyisi vain leikillään, saadakseen toiset nauramaan. 

Taavi oli vähän myöhässä, kun oli ennen puuronsyöntiä unohtunut leikkimään kotihiiren poikasten kanssa ja aika kului ihan huomaamatta, niin että huiskis vain. 

Taavi näki uudet tulokkaat jo kaukaa. Toinen oli aika pitkä ja laiha kun taas hänen toverinsa oli pieni ja hyvin siro. ” tuo pienempi on varmasti tyttö koska hän on noin hento mutta tuo toinen on pitempi kuin kukaan jonka olen nähnyt” mietti Taavi. 

Jotain outoa oli ilmassa ja sen huomasi jo matkan päästä ihan selvästi. 

Tutut tontut seisoivat selät jäykkinä. Kasvoilla oli kyllä ystävällinen hymy, mutta se oli niin kuin kasvoille jähmettynyt ja pingottuneen näköinen. 

Mistähän moinen johtui. Olivatko vieraat jotenkin loukanneet muita puheillaan, tai ehkä arvostelleet heidän kultaista opettajaansa Nestoria. 

Samassa toinen tontuista käänsi päätään ja Taavin sydän oli pysähtyä! 

Hyvänen aika mitä tämä oikein oli? Oliko tuo onneton joskus palanut aivan karrelle vai näkikö Taavi harhoja? 

Taavi kiersi varovasti joukon ympäri nähdäkseen paremmin vieraan. Tontut puhuvat kaikkialla maailmassa keskenään samaa kieltä niin että juttelu sujui niiltä osin vaivattomasti. Mutta, mutta Taavi tuijotti ja tuijotti… 

Silloin hiipi mieleen katkera ajatus” Ja sellaista meteliä kun pidettiin minun mustasta tukastani, eikä kukaan nyt ole tietävinään, vaikka…, vaikka…Eikös kukaan osaa käyttää silmiään?!” 

Samassa pitempi ja vanhempi tonttu, sen Taavi huomasi, kysyi Taavilta ”Mitäs siinä tuijotat?” Kysyi Abebe tonttu. Tämä tonttu oli kierrellyt jo monessa maassa ja tiesi varsin hyvin miksi Taavi oli kuin puusta pudonnut. 

” Sinähän...Sinähän olet ihan musta! ParkaisiTaavi hämmästyksissään saaden tonttutoverinsa rajusti nolostuksesta punastumaan hänen tahdittomuutensa takia. 

Pienempi tonttu näytti säikähtäneeltä ja sai ihan kyyneleet silmiinsä, mutta pitempi: Hän kääri toisen hihansa vakavan näköisenä ylös, vilkaisi käsivarttaan, pyöristi silmiään ihan valtavan isoiksi ja huudahti muka kauhuissaan:” Voi hyppivät puhvelit, niinpäs onkin, kas kun en ole ennen sitä huomannut. Mitä ihmettä se oikein on?” 

Toiset tirskuivat ja Taavi nolostui. Kyllähän hän oli tiennyt, että Afrikassa asui mustia mutta että tontutkin olivat sellaisia. Se oli aivan uutta hänelle, niin kuin varmasti myös muille tontuille, mutta he osasivat olla kohteliaasti huomaamatta asiaa. 

” Minä vain..., kun te anteeksi, mutta kun te olette niin oudon näköisiä” hän soperteli hämmennyksissään ja punastuneena. 

” Meillä ovat kaikki tällaisia” sanoi Abebe ankarasti” Siinä ei pitäisi olla mitään ihmettelemistä” Se sai kaikki kiemurtelemaan nolostuneina. Pikkuinen musta tonttutyttökin kuivasi kyyneleensä, katseli Taavia ihan halveksivasti. Sillä tavoin, kun katsotaan jotain, joka on hyvin vastenmielistä. 

” Eikö teillä päin sitten koskaan käynyt ketään tällaista kuin me?” Kysäisi Suupaltti tonttu, joka oli tunnettu siitä, että hän aina kyseli ja tutjeerasi kaikki asiat ihan pohjia myöten. 

” No joo... kerran meille tuli yksi vaihtaritonttu. Se oli ihan valkoinen. Voitte uskoa, että se oli oudon näköinen. Se näytti jotenkin, kuin sairaalta kun se oli niin kalpea. Me keräännyttiinkin kaikki sitä ihmettelemään ja nuoremmat osoittivat sitä sormellaan ja huusivat että tuohan on ihan raaka, kun siinä ei ole minkäänlaista väriä missään ja sitten me...” Abebe lopetti kesken lauseen ja oli hyvin nolon näköinen. 

Silloin Kikatus tonttu alkoi nauraa kikatta ja meni ihan kippuralle naurustaan, Kun hän viimein naurultaan pystyi puhumaan, hän huusi riemuissaan” Tehän olitte sitten aivan samanlaisia kuin Taavi. Tekin ihmettelitte outoa vierastanne, koska ette olleet koskaan aiemmin sellaista nähneet. Sillä tavalla kaikki tekevät” 

Tontut tuijottivat toisiaan ja kuin yhteisestä sopimuksesta kaikki suorastaan räjähtivät nauruun. 

Niinhän se olikin, väristä huolimatta he olivat kaikki ihan samanlaisia uteliaita ja ihmetteleviä tonttulapsia. Uteliaisuus, ihmettely ja pelkokin kaikkea outoa kohtaan on ihan luonnollista eikä se ole toisen aliarvioimista vaan selvilleottoa vieraasta ja tämän elämästä. 

Nauru ja uteliaisuuden myöntäminen sulatti kaiken teennäisen ystävällisyyden tonttujen väliltä, ja tontut alkoivat innokkaasti ja sulassa sovussa selvittää toistensa tapoja ja elämänolosuhteita. 

Aikaa myöten mustiin tonttuihin totuttiin niin perinpohjaisesti, että kukaan ei enää huomannutkaan heidän tummaa ihoaan vaan he kuuluivat joukkoon ja olivat mukavia kavereita, joiden kanssa opiskeltiin, tehtiin töitä ja joskus kepposia, mutta joiden kanssa voitiin joskus myös riidelläkin. 

Sitäpaitsi Abebe osasi monta aivan ennenkuulumatonta uutta kepposta joita oli mukava kokeilla peikkoihin ja menninkäisiin. Varsinkin silloin kun saatiin jokin niistä huimapäisyydenpuuskista, joita tonttupojillakin silloin tällöin ilmenee. 

Taavikin sai vastauksen siihen norsunkärsäkysymykseensä, mutta en kerro millaisen, sillä siihen liittyi paljon naurua ja juoksua… 

Eikä sellaisen kuuleminen sovi kilteille lapsille, niin eikä sinullekaan.  

© Aikaa lapselle - blogi

Kirjoittanut Irja Kautto

Lukija Pia Koivuniemi

Kuva Veera Miettinen