Luukku 5

Taavi oppii uuden asian  osa 2 

  

  

Roosa kertoi” Silloin kun olin vielä aivan pikkuinen tytöntyllerö vasta siinä seitsemänkymmenen vuoden ikäisenä, Lähdin keräämään

lääkeyrttejä kaukaiselta vuorelta, vieläpä se varjoisemmalta puolelta. 

Äitini kyllä varoitteli. Hän sanoi, että on väärä aika, noin niin kuin peikkojen takia. Oli näet peikkojen levottomuuskuukausi. 

Se iskee peikkoihin aina juhannuksen jälkeen koska tänne pohjoiseen ei tule yöpimeyttä ollenkaan vaan aurinko kiertelee pitkin taivaanrantaa menemättä ollenkaan nukkumaan. Niin on valoisaa koko vuorokausi. 

Se hermostuttaa peikkoja, hiisiä ja menninkäisiä samoin kuin kaikkia maahisten sukuun kuuluvia. 

Ne harhailevat joka puolella kaukana tavallisista asuinsijoistaan ja ovat hyvin hermostuneita ja kärttyisiä. Äkeissään ne yrittävät vangita kaikki jotka eivät ole maahis- tai peikkokansaa. 

  

Olin tyhmä ja itsepäinen, joten tietysti lähdin taivaltamaan kohti Mörkövuorta yrttien keruuseen. 

Monenlaisia kasveja siellä olikin sellaisiakin joita en olisi uskonut sieltä löytyvän. Keräilin säkkini täyteen ja tungin kaikki taskunikin täyteen kasveja, kaiken laatuisia. 

Olin juuri aikeissa lähteä kotiinpäin, kun kauhistuen huomasin, että kaikki linnut olivat vaienneet ja ilmassa tuntui kitkerä peikonhaju. 

Minua alkoi hurjasti pelottaa ja yritin hädissäni löytää itselleni sopivan piilopaikan. Silloin lauma inhottavia, likaisia peikkoja ryntäsi kimppuuni. En ehtinyt edes kissaa sanoa, kun minut oli jo kietaistu likaiseen haisevaan säkkiin. Sitten mennä töyssytin hyvin suuren peikon selässä vuorta alas, että kipunat sinkoilivat. 

Olin ihan pyörällä päästäni koska yrtit taskuissani murskaantuivat ja niiden huumaava tuoksu miltei tainnutti minut. 

Märköluolassa minut laitettiin suureen likaiseen posliinikulhoon josta en päässyt pois, en sitten millään. Arvaapa itkettikö minua silloin ja kaduttiko, että en ollut totellut äitiäni. 

Peikot seisoivat kulhon ympärillä ja ulvoivat naurusta ja tömistelivät riemusta jalkojaan Mörkölän likaiseen ja ruuantähteitä täynnä olevaan lattiaan. 

Väsyin kiipeämisyrityksistäni niin että nukahdin viimein kulhooni. 

Mutta unessa keksin miten pääsisin pakoon. Heräsin hyvin varhain paljon ennen peikkoja ja aloin heti toteuttaa pakosuunnitelmaani. 

Revin ja möyhensin taskuissani olevia yrttejä ja sitten pyörittelin niistä sieviä pieniä pallosia, jotka visusti piilotin vaatteisiini. 

Peikot heräsivät ja komensivat minua keittämään heille aamupuuroa. Se puuro keitettiin vihreästä, puoliksi mädäntyneestä jäkälästä. Minä tietysti varoittelin ja vakuuttelin peikoille, että he tulisivat varmasti sairaiksi, jos jäkäläpuuron söisivät. 

Voi että peikot nauroivat. He luulivat, että en tiennyt sitä seikkaa, että jokainen peikko pystyy syömään ihan mitä vaan sairaaksi tulematta. 

Salaa sekoitun puuron joukkoon omia yrttipallosiani, joiden tehoon luotin lujasti. 

Miltei heti puuroaterian jälkeen peikot saivat kovia vatsakipuja ja hurjan päänsäryn. Muutamat jopa kovan ripulin. 

Minähän pidin kovaa meteliä ja olin olevinani kovin huolestunut heidän terveydestään. 

Peikot uskoivat jo, että mädäntynyt jäkäläpuuro oli heidän vaivojensa takana. Sanoin, että voisin parantaa heidän vaivansa, jos saisin käydä keräämässä lääkekasveja metsästä niin, että voisin keittää parantavan keiton heille. 

Peikot päästivät minut kasvienkeruuseen mutta koko joukkue tuli mukanani kasvienkeruuseen. Sitoivat vielä narunkin vyötäisilleni, etten pääsisi karkaamaan heiltä minnekään. Aina oli narun toinen pää tukevasti jonkun peikon hyppysissä, silloinkin kun jonkun peikon täytyi vatsakivuissaan ihan kieriskellä sammalikossa. 

Kerättyäni tarpeellisen määrän yrttejä pistin peikot kantamaan keräilysaaliini Mörköluolalle. 

Aloitin parantamiskeiton valmistuksen suuressa padassa, joka oli äklöttävän likainen. En puuttunut mokomaan pikkuasiaan, halusin vain päästä pois mahdollisimman pian koko luolasta. 

Keiton valmistuttua ja jäähdyttyä sopivaksi huusin peikot syömään. Sanoin että se joka on eniten kipeävoisi ottaa kaikkein suurimman annoksen ja parantua nopeasti. Sillä tavoin sain peikot ahmimaan koko keiton, etteivät he keksisi, että olin keitellyt heille tyrmäävän annoksen unijuomaa. 

Peikot ryystivät nopeasti keitokseni loppuun. Sitten ne köllähtivät kuin uppotukit raskaasti luolan lattialle pitkin pituuttaan. Minä lähdin kipin kapin pakomatkalle Mörköluolasta. Yksi peikko ehti kuitenkin raapaista jalkaani likaisella kynnellään. 

Pääsin lopulta kotiin mutta raapaisujälki tulehtui eikä parantunut kokonaan koskaan. Jalkani jäi vähäsen koukkuun ja minun piti onnahdella kävellessäni. Muuten se ei vaivannut mutta käveleminen tuntui epämukavalta. 

Tuttu suutaritonttu katseli kävelemistäni ja koska hänessä on hiukan keksijän vikaa, niin hän suunnitteli minulle nämä saappaat. Näihin on toiseen piilotettu korokepohja, joten nyt voin kävellä ontumatta. 

Kävelykin on taas mukavaa ja vaivatonta. Nyt teetän kaikki saappaani tällaiseksi. Saappaani ovat punaiset siksi että tahdon muistuttaa itselleni, miten suutaritonttu pystyi minua auttamaan keksinnöllään, vaikka itse en edes parantajakurssit käytyäni siihen pystynyt. 

Taavi oli kuunnellut tarinaa tarkasti. ” Kuules Roosa” hän sanoi sitten miettiväisesti. ” Se taitaakin olla niin, että jos joku näyttää taikka käyttäytyy muista poikkeavasti niin, hänellä on siihen ihan järkevät syyt. 

” Oikein Taavi, oikein oivallettu” hymyili Roosa mielissään. 

Tavin tapaamisen jälkeen Roppi-Roosa päätti mennä kertomaan Joulu-Ukolle että Taavi oli taas oppinut uuden asian, suvaitsevaisuuden. 

Niin ja voisihan Joulu-muorilla olla, vaikka kahvipannu kuumana. Mietti Roosa toiveikkaana. 

 

©Aikaa lapselle - Blogi

Kirjoittanut Irja Kautto

Lukija Pia Koivuniemi

Kuva Pauli Koivuniemi