Puhumattako paras?

 

Aikaa lapselle blogiryhmä sai loppuvuodesta joukkoihinsa lisää moniammatillisuutta ja osaamista, kun laillistettu puheterapeutti Loviisa Pälli liittyi ryhmäämme.

Loviisa työskentelee Kangasalan terveyskeskuksessa ja tekee työtä kaiken ikäisten asiakkaiden kanssa.

Tässä Loviisan artikkeli siitä, miten vanhempien runsas sosiaalisen median käyttö vaikuttaa lapsen kielen kehitykseen.

PUHUMATTAKO PARAS? 

Vanhempien runsaan SOMEN käytön vaikutus pienen lapsen kielen kehitykseen 

 

Jokainen terve lapsi alkaa puhua kielitaustasta riippuen suurin piirtein samoihin aikoihin. (Aaltonen, 2009). Puhumisen oppimiseen riittää normaali kuulo - puhe-elimistö kehittyy itsestään, mikäli rakennepoikkeamia ei ole todettu. Jo muutamassa kuukaudessa lapsen syntymästä kuuloaisti ja puhe-elimistö alkavat toimia ns. yhteispelinä. Ei kulu montaakaan kuukautta, kun lapsi alkaa tapailla sanoja, jokellella. Vastasyntyneen äänimaailmassa puhe on erikoisasemassa, sillä aivot reagoivat äidin ääneen jo sikiökauden loppuvaiheessa. Puheääni on vauvan korvissa hänen kaikista kuulemistaan äänistä yleisin. Myös aivojen kannalta puheäänen kuuleminen on erittäin tärkeää. Se merkitsee puheen havaitsemiskyvyn asteittaista jäsentymistä ympäristön äänimaailman mukaiseksi. Puhe jättää vauvan muokkautumiskykyisiin aivoihin ikään kuin itsestään lähtemättömiä muistijälkiä.  

 

Puheen harjoitteleminen perustuu lapsen taidokkaaseen matkimiskykyyn, jonka ansiosta lapsi alkaa jokellella. Lapsi tuottaa kanonisia sarjoja n. 5-7kk iässä (/bababa/) ja varioivaa jokellusta myöhemmin (/mapa mapa/) (Aaltonen, 2009; Laakso, M-L. 2004). Myös kuurot lapset jokeltelevat mutta jokelluksen kehitys ei noudata tyypillisesti kehittyvän kuulevan lapsen puheen kehityksen logiikkaa.  Puheen oppimiseen ei siis vaikuta niinkään aivojen koko, älykkyys tai nielun anatomia, vaan olennaista on se, että lapsi kuulee ja hänelle puhutaan. Tärkeässä roolissa on tietenkin myös vanhemman reagointi lapsen kaikille aloitteille (itku, ilo, harmistus, osoittelu jne.) sekä turvallisen ja luottavaisen kumppanuussuhteen luominen. 

 

 

Pienen lapsen kanssa ei tarvitse vielä lukea pitkiä monimutkaisia tarinoita. Kirjojen tutkiskelu, kuvien nimeäminen ja kirjan tapahtumista keskustelu lapsen kanssa rikastuttaa sanavarastoa tuoden läheisyyden ja turvan kokemuksia.

 

Some on hyvä renki mutta huono isäntä  

Nykyaikana vanhemmat keräävät tietoa, lukevat ajankohtaisia uutisia sekä jakavat perheensä arkea sosiaalisessa mediassa. On enemmän sääntö kuin poikkeus, että kaikilla on WhatsApp, Instagram-tili tai jokin muu kanava, jonka kautta ystäviin pidetään yhteyttä. Digitalisaatio ja älylaitteiden käyttö on lisääntynyt kuluvalla vuosituhannella myös työelämässä ja opetuksessa (Lahtinen, 2019a).  

 

Vanhemman läsnäolo ja keskittyminen lapsen ilmaisemaan asiaan tai kiinnostuksen kohteeseen on nykyään joissakin tilanteissa vähentynyt. Vanhempi saattaa oleilla lapsen kanssa samassa tilassa mutta ei ole varsinaisesti saman asian äärellä. Kännykkä tai muut älylaitteet saattavat viedä vanhemman huomion. Lapsi saattaa joutua toistamaan asiaansa useaan otteeseen ilman, että häneen reagoidaan millään tavalla. Lapsi ei voi myöskään luottaa siihen, että hänen aloitteestaan huolimatta, vanhempi pysyy yhteisen asian tai tekemisen äärellä (Lahtinen, 2019b). Täten lapselle voi muodostua toistuvien negatiivisten vuorovaikutuskokemuksien kautta puutteelliset tai toimimattomat vuorovaikutusnormit. Mikäli joku muu asia (esim. kännykkä) menee lapsen aloitteen ja asian ”edelle”, häneltä voi jäädä kielen kehityksen kannalta tärkeä jaetun tarkkaavuuden tilanteet vähäisiksi.  

 

Tutkimuksissa on havaittu, että mobiililaitteiden käyttö vähentää sekä sanallisen että ei-sanallisen vuorovaikutuksen määrää vanhemman ja lapsen välillä ja vaikuttaa negatiivisesti vuorovaikutuksen laatuun (Radesky, ym., 2014; Radesky, ym., 2015). Lisäksi on todettu, että lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutuksen toistuva katkeaminen älylaitteesta johtuen, hidastaa lapsen uusien sanojen oppimista (Reed, Hirsh-Pasek & Golinkoff, 2017). Sanojen oppimisen lisäksi jatkuvalla saatuvilla olemisen ja media-altistuksen vaikutuksista on nähtävissä muutoksia ihmisen käyttäytymisessä ja kognitiivisissa sekä sosiaalisissa taidoissa (Laakso, M-L. 2004).  

 

Myös lasten älylaitteiden käyttö on lisääntynyt (Lahtinen, 2019a). Lapsen älylaitteen käyttö voi ”helpottaa” vanhempaa hektisessä ja kiireisessä arjessa ja luoda vanhemmalle hetken hengähdystauon, mutta vanhemmilla olevia arjen hallinnan puutetta, ei tulisi korjata älylaitteella. Pienet nassikat (1–3 v) eivät tarvitse tablettitietokoneita elämäänsä. Myöhemmässä vaiheessa tableteille/älylaitteille on saatavissa kehittäviä pelejä muun muassa kirjainten opetteluun tai sanavaraston kartuttamiseen. Silloin niiden käyttö on jossain määrin perusteltua. Yksi huomioon otettava seikka on myös se, että monesti myös ne lapset, joilla on kielellistä vaikeutta/kehityksen poikkeavuutta, juuttuvat tabletin tai tietokoneen äärelle kovin helposti.  

 

Vanhempien älylaitteiden käyttö on alkanut harmillisesti näkyä jo puheterapiassa. Vuosi vuodelta puheterapiaan ohjautuu enemmän ja enemmän parivuotiaita puhumattomia tai hyvin niukasti puhuvia lapsia. Arjessa onkin hyvin tärkeä jutella lapselle, kertoa arjen askareista (”äiti kuorii tässä perunaa”) ja huomioida lapsi kaikissa jokapäiväisissä toimissa. Leikkimisen, lukemisen ja tutkiskelun tulisi säilyttää painoarvonsa. Yhteiset, yhdessä jaetut hetket ovat vanhemmuuden kulmakiviä.  

 

Lähdeluettelo: 

Aaltonen, O. (2009). Puhekyvyn olemus, merkitys ja kehitys. Teoksessa Puhuva Ihminen - Puhetieteiden perusteet.  

Lahtinen, J. (2019a). Pienten lasten vanhempien mobiililaitteiden käyttö. Puheterapeutti-lehti 02/2019. 

Lahtinen, J. (2019b). Digiaika ja vanhemmuus: Puheterapeuttien näkemyksiä vanhempien mobiililaitteiden käytöstä. Saatavilla: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/299014 

Laakso, M-L. (2004). Joko se puhuu. Kielenkehityksen vaikeudet varhaislapsuudessa. 

Radesky, J.S., Kistin, C., Zuckerman, B., Nitzberg, K., Gross, J., Kaplan-Sanoff, M. & Silverstein, M. (2014). Patterns of mobile device use by caregivers and children during meals in fast food restaurants. Pediatrics, 133, 843-849. 

Radesky, J., Miller, A.L, Rosenblum, K.L., Appugliese, D., Kaciroti, N. & Lumeng, J.C. (2015). Maternal mobile device use during a structured parent-child interaction task. Academic Pediatrics 15, 238, 244. 

Reed, J., Hirsh-Pasek, K. & Golinkoff, R.M. (2017). Learning on hold: Cell phones sidetrack parent-child interactions. Developmental Psychology, 53, 1428-1436 

Tutustuttu lisäksi: Lahikainen, A; Mälkiä, T; Repo, K. (2015). Media lapsiperheessä