maanantai 12. elokuuta 2019

KIIRE! KELLOKAS AVUKSI ARKEEN; HELPOTUSTA HARMITUKSEEN


 

 

Taas on kiire heti aamusta. Kiukuttaa ja harmittaa jo valmiiksi, lapset alkavat kuitenkin taas temppuilla juuri ennen päivähoitoon lähtemistä. Miten tästä taas selvitään? 
Kuulostaa varmaan tutulta monessa perheessä. Aamun kiire on aina monen tekijän summa. Usein vanhemmat valmistelevat aamua jo illalla: otetaan valmiiksi vaatteet, jotka on tarkoitus pukea päivähoitoon tai kouluun. Tehdään omat eväät jääkaappiin odottamaan, ladataan kahvinkeitin valmiiksi. Aamun pitäisi sujua hienosti, mutta aina niin ei käy.  
Vanhemmat ja lapset turhautuva: miksi me emme pääse ilman riitaa liikkeelle? 
 
Aamun touhut voivat olla lapselle kuormittavia ja hän ei aina ymmärrä mitä tehdään, missä järjestyksessä tehdään tai kuinka paljon aikaa kuhunkin asiaan voi käyttää. Tähän liittyy herkästi kiukuttelua ja vastustelua, kun vanhempi toivoisi joustoa ja tekemistä reippaaseen tahtiin. 
 
Arkea ja aamun tapahtumia voi selkiyttää lapselle pienillä kuvilla, jotka ovat näkyvissä hänen huoneessaan, keittiössä ja vielä eteisessäkin. Samalla lapsi oppii ajankulun käsitteen. Omassa huoneessa voi olla pukemiseen liittyvät kuvat, keittiössä syömiseen kannustavat kuvat, vessassa hampaiden harjaamiseen liittyvät kuvat ja eteisessä taas ulkovaatteiden pukemiseen liittyvät kuvat. Näillä tukikuvilla lapsi hahmottaa paremmin, mitä hänen pitäisi seuraavaksi tehdä ja kuvista voi vielä tarkistaa, mitä on jo tehty. Ulkovaatteiden pukemista voi helpottaa laittamalla kuvat ja vaatteet samaan järjestykseen. Tällöin lapsi voi kuvista katsoo, mikä vaate pitäisi seuraavaksi laittaa, jos vaatteet menevät pukemisen tiimellyksessä sekaisin. Kuvia voi jokainen tehdä itse, esimerkiksi leikkaamalla kuvia lehdistä, piirtämällä tai ottaa tutuista asioista valokuvia.  
Jos haluaa tulostaa netistä ilmaisia tukikuvia, niitä löytyy Papunetin sivustolta:  
 
 
 
 

 
Jos aamupalan/lounaan/päivällisen syönti on perheessä ongelmallista, tai lapsi käyttää siihen liian paljon aikaa, voi hänelle antaa esim. pienen äänimerkin tai laulun, koska ruokailu on alkamassa ja toisen, äänimerkin kun se päättyy.  
Päivähoidossa on mahdollista käyttää myös ns. Time Timeria, josta lapsi voi katsoa kuinka paljon hänellä on vielä aikaa käytettävänä esim. ruokailuun. Time Timer –kellon avulla on helppo havainnollistaa ajan kulumista. Kellon osoitin käännetään ajankohtaan, josta halutaan ajan laskemisen alkavan. Näkyviin tullut punainen sektori osoittaa jäljellä olevan ajan. Kellon käydessä sektori pienenee. Lapsi pystyy ymmärtämään ajan kulun kelloa seuraamalla. Äänimerkkiä voi käyttää myös silloin, kun lapsen pitäisi siirtyä tekemisestä toiseen, esim. tilanteessa, jossa lapsen pitäisi siirtyä leikeistä pukemaan ulkovaatteita päälleen. Lapselle voi antaa myös kilpailuhenkisen tehtävän esimerkiksi: Jos ehdit pukea pipon/haalarin/kengät ennen kuin äänimerkki kuuluu, saat jonkin pienen palkinnon vastineeksi. Palkinto voi olla yhteistä mukavaa tekemistä, tarrapalkkio, peukun nostaminen onnistumisen merkiksi tms. Palkinnon ei pidä olla syötävää tai karkkia, jotta lapsi ei liittäisi onnistumisiin makeisia. 
 
Jossain perheissä arjen toimintoja voidaan ohjata myös yksinkertaisilla tukiviittomilla. Joskus lapset keksivät itsekin viittomia oman viestinsä perille saattamiseksi. Viittomat soveltuvat sellaisille lapsille, jotka pystyvät näkemään, tulkitsemaan ja tuottamaan itse käsillään liikettä. Lisää viittomista löydät Papunetin sivustoilta: 
 
Positiiviselle kannustamisella lapsen ja koko perheen arki muuttuu helpommaksi ja palkitsevammaksi. Kiinnittämällä huomioin siihen hyvään, missä lapsi onnistuu, saa paljon mukavammin aamut ja arjen askareet sujumaan. Uusien taitojen opetteluun lapsi tarvitsee aikaa ja paljon kiitosta. 
 



KelloKas 
 
”Aikaa lapselle”- työryhmä kehitti arjen avuksi KelloKas-kuvakartan. 
 


Tulosta KelloKas-kartta A3 kokoisena Kangasalan kaupungin lastenneuvolan tai suun terveydenhuollon sivuilta värillisenä. Voit tulostaa sen halutessasi myös mustavalkoisena itseväritettävänä versiona. 



 



Jos laminoit KelloKas- kuvan tai päällystät sen kontaktimuovilla, voit muuttaa kellonaikoja tarpeen mukaan käyttäen vesilukoista tussia. 
 
Tulosta myös esim. Papunetistä sopivat arkikuvat, jotka kiinnitetään sinitarralla karttaan sopiviin kohtiin. Ylimääräiset kuvat voi säilöä kätevästi KelloKas-kuvan alareunaan.  
 

 





 
Pikku-Pekko kiukutteli ruokapöydässä: 
-ja juustoa en ainakaan syö! En syö! 
 Siinä on niitä inhottavia reikiäkin, 
- Pekko kulta äiti lohdutteli 
- Ei sinun niitä reikiä tarvitse syödä 
 
 
Läsnä ja lähellä  
tärkeällä hetkellä!