tiistai 14. tammikuuta 2020

SYDÄMELLISESTI LÄMMÖLLÄ


 

 

”Lahjoitettujen lankojen ja kangastilkkujen työstäminen on tuottanut meille ja lahjoitustemme saajille hiljaista hyvää oloa jo vuosikausia” kertoo Seija Alajoki, joka kävi koko tiiminsä kanssa kertomassa työstänsä. Tapasimme Kangasalan seurakunnan Perhetalossa, jonka tiloissa lähes viikoittain on 6kk ikäisten vauvojen ryhmäneuvola.

 



Kangasalan Seudun sydänyhdistyksen ”työrukkanen” Sydännaiset ovat juuri saaneet valmiiksi täysin kalorittoman vaihtoehdon syntymäpäivien ja juhlatilaisuuksien iloksi. Kakun saa vuokrata omaan tilaisuuteensa muutamalla neulelanka kerällä, jotta Sydämelliset naiset taas pääsevät hommiin ja uudet vastasyntyneet ja pikkulapset saavat kosketuksen rakastavin ja taitavin käsin tehtyihin villasukkiin ja tumppuihin.



 

Kuvassa Seija Alajoki yhdessä suunnittelemansa Nallepäivän kakun kanssa. Kuorrutukset ovat Seijan käsialaa ja muut kuusi kerholaista ovat olleet mukana koristeiden valmistuksessa ja kiinnityksessä. Kirjaston Nallepäivillä on ollut lasten askarruttaminen yksi tapahtuman pääjutuista.

 

Käsitöiden harrastajat päättivät yhdistyä Neulekahvilakerhoksi ja alkoivat talkoovoimin kutoa töppösiä, pieniä tumppuja ja muitakin tuotteita. Nämä naiset ovat jo kauan harrastaneet käsitöitä ja alkusysäyksen jälkeen saatiin ripeästi tuloksia: Vuonna 2012 ystävänpäivänä he lahjoittivat ensimmäiset pikku neuleet Keskusneuvolaan ja Suoraman neuvolaan jaettavaksi pikkuvauvoille.

Pikkuhiljaa kyti ajatus, että taitajat voisivat koota vuosikymmenten takaa ”Kuin ennen vanhaan” näyttelyn Jalmarin kodossa. Siellä saatiin ihastella mm. taidokkaita pitsikäsineitä, käsilaukkuja, solmioita ja hattuja ullakon kätköistä.

Neule- ja käsityönäyttelyitä lahjoitettavista tuotteista on järjestetty useita: Jalmarin Kodossa, Luopioisten säästöpankilla (nykyään Aito Säästöpankki) ja Kangasalan Sanomissa. Entisen Seppälän tiloissa oli myös ihan oikea Joulunäyttely.

Muutakin jännää: Sydännaisten kuusihenkinen pienryhmä on ollut 15 vuotta kirjaston Nallepäivän askartelun vetäjinä ja laajan ” Nallepäivät 20 vuotta”- historiikin kokoaminen on saatu valmiiksi Sydännaisten toimesta.

Kirjaston ”Suomi 100”- joulukuusen koristelukutsu oli iso ja antoisa työtehtävä. Monta metriä pitkä siniristilippurivistö ja käsin tehdyt neulotut, virkatut ja huovutetut koristeet loistivat juhlakuusessa.

Kangasalan seurakunnan seurahuoneella pidetyt enkelikurssit olivat toiminnassa kaksi vuotta ja sen tuotoksena syntyneet enkelit lahjoitettiin seurakunnalle vietäväksi kastetilaisuuden pienokaisille.

Jalmarin kodon, Kaarinan kodin ja Pentorinteen sekä Juhana kartanon asukkaat ovat saaneet lahjana muun muassa sukkia, hartiahuiveja, myssyjä ja tossuja sekä sukkia. Lisäksi sydännaiset ovat talkoilleet isoja mollamaijoja sekä muita terapeuttisia pehmoja, esimerkkinä pehmopalloja, hypistelymuhveja.


”Pupujussit ja porkkanat” ovat Terttu Kangasojan käsialaa ja Cepetto yritys lahjoitti pupujusseille tuvan. Sen voi löytää terveyskeskuksen sisääntuloaulasta tervehtimässä tulijoita.

Sisaruksille toivottiin isompia sukkia ja niitä tietysti tehtiin, samoin tumppuja, isille sukkia ja äideille ranteenlämmittimiä.

Seija Alajoki kertoo, että heillä oli ennen joulua iso projekti saada valmiiksi 30 sukkaparia dementikoille. Lopulta niitä valmistuikin 60 paria!

Nyt Sydänyhdistyksen Sydännaisten luotsaama kaikille avoin Neulekerho kokoontuu Kahvila Novelliassa kirjaston alakerrassa keskiviikkoisin klo 15-17. Lanka- ja kangaslahjoitukset voi tuoda kahvilaan tai kirjaston henkilökunnalle toiseen kerrokseen kirjaston aukioloaikana. Lahjoittamalla materiaaleja Sydännaisille tuet samalla kaupunkimme asukkaita vauvasta aina vaariin ja muoriin asti.

Yhteisenä ajatuksena on ollut kautta vuosien ” Paljon pienikin tiimi aikaan saa, kun on yhteinen hiili, johon puhaltaa”

 


 

 
Pälkäne ei jäänyt tässä yhtään jälkeen vaan sielläkin on toiminut kauan hiljaiset hyväntekijät:

Kukkian kädentaitajat, Pälkäneen Martat ja yksityiset henkilöt

 

Pälkäneen vastasyntyneet ovat saaneet lämmöllä ja sydämellä valmistettuja kotikutoisia tuotteita jo vuosien ajan ahkerien ja taitavien vapaaehtoisten kutojien käsistä. Moni ihastuttava sukkapari, pipo tai peitto on löytänyt tiensä vastasyntyneen lämmikkeeksi ja sukat tömisteltäväksi isompien sisarusten jalkoihin. Lahjoittajina ovat olleet suoraan yksityiset henkilöt sekä järjestöt tai yhdistykset.  Kukkian kädentaitajat ovat lahjoittaneet jokunen vuosi sitten kauniit kudotut peitot Luopioisten vastasyntyneille. Martat ahkeroivat sinivalkoiset sukat Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi Pälkäneen pienokaisille. 2019 myös ensisynnyttäjä-äidit saivat aikuisten kokoa olevia ihastuttavia sukkia Martoilta liiton viettäessä järjestönsä 100-vuotisjuhlavuottaan.

 

Marttojen Pälkäneen osaston puheenjohtaja Mirva Nikkanen kertoi kutomisen ja lahjoitusinnon kumpuavan Marttojen halusta käsillä tekemisen arvostamiseen. Hän mainitsi, että kutominen on Marttojen ominta juttua, mutta kannustaa myös kaikkia muitakin kokeilemaan ja oppimaan uusia kädentaitoja aikuisenakin. Omin käsin tekeminen tuottaa iloa onnistumisen kokemuksineen. Hän kannustaa rohkeasti kokeilemaan ja löytämään itseä kiinnostavan kädentaidon. Martoille kotoilu ja pehmeät arvot ovat tärkeitä. He haluavat jakaa käsillä tekemisen ilosanomaa. Tämä ajatus sopiikin erittäin hyvin kaikkiin lapsiperheisiin, on sitten kyse yhteisestä askartelusta, ruuanlaitosta, liikunnasta, luontoretkeilystä tai muusta harrastuksesta. 
 


Välitämme saajien puolesta suurenmoiset kiitoksemme kaikille lahjoittajille. Lahjoituksenne ovat tuottaneet esteettistä kauneutta, lämpöä ja välittämisen tunnetta vastasyntyneiden perheisiin ja muille lahjan saaneille. Sydämellinen kiitos!

Kuvat Seija Alajoki