Luukku 24
Salainen opiskelu
Joulupukin
kodissa oli kireä tunnelma, Joulu-Ukko oli hyvin kärttyisä ja pahantuulinen. Roppi-Roosakin
punoitti kiukusta. Hyvänen aika hehän suorastaan riitelivät! Kyse oli Taavin ja
Miinan saattamisesta opiskelemaan tulevaa Joulu-Ukon ja Joulu muorin tehtäviään.
Siinä oli
kuitenkin se vaikeus, että heidän pitäisi opiskella tulevaan tehtäväänsä kaikki
asiat itseltään salaa. Heidän siis pitäisi oppia kaikenlaista, mutta he eivät
saisi tietää mitä varten heidät pistettäisiin tätä kaikkea opiskelemaan.
Varsinkaan kun heidän ikätoverinsa eivät samaan oppiin joutuisi.
Selvähän se,
että siitä tuli riita. Roosan mielestä Joulu-Ukolla oli toinen toistaan
hassumpia ideoita opintojen salaamiseen, eikä Roosa hyväksynyt niistä yhtäkään.
Sehän tässä Joulu-Ukkoa kismitti.
Rouva on hyvä ja
esittää jotain parempaa sanoi Joulu-Ukko tekokohteliaalla äänellä vetäen vielä
suupieltäkin ivalliseen hymyyn.
Hän oli juuri
esittänyt, että Taaville ja Miinalle selitettäisiin koulutuksen olevan
salaisiin agenttihommiin liittyvää ja Roosa oli tyrmännyt heti suunnitelman
mahdottomana. Eihän tontuilla kerta kaikkiaan ollut koskaan minkäänasteisia
salaisia agentteja. Niistä tontut olivat lukeneet vain lapsille tulevien
lainakirjojen tekstistä ja ne ovat tonttujen mielestä pelkkiä ihmisten keksimiä
satuolentoja. Eihän sellaiset älykkäät tontut kuin Taavi ja Miina sellaista
satuilua uskoisi.
Sen vuoksi
Joulu-Ukko nyt murjotti.
Roosa tuskitteli
harmistuneena:” No johan on vaikeaa, etkös sinä Joulu-Ukko muista miten sinua
aikoinaan opastettiin urallesi?” hän sitten kysyi.
Joulu-ukko
näytti hölmistyneeltä. Silmät ymmyrkäisinä ihmetyksestä hän tuijotti Roosaa
kuin ihmettä.” Hyvänen aika enhän minä sellaista enää muista, ”hän jupisi. ” Ei
suinkaan vaan muisti ole alkanut näin vanhemmiten heiketä, kun en tosiaankaan
muista tipantippaakaan minkäänlaisesta koulutuksesta” Hän kuiskasi ihmeissään
jopa pelokkaastikin.
” No no” torui Roosa ” Ethän sinä ole
vielä mikään ikäkulu, noin joulupukiksi.
Katsotapas,
sinähän olet vasta siinä kahdeksansadan vuoden hujakoilla. Ei siinä iässä vielä
pukin muisti heikkene. Tämä pukkihommahan on siitä veikeä työ, että kun siihen
lupautuu niin pukiksi alkamisen jälkeen aloittaa niin kuin melkein alusta.
Koska Joulu-Ukko
on koko työikänsä ikään kuin ilontuoja jok'ikinen joulu niin hän saakin
palkakseen tupla määrän elinvuosia. Siis jos pukki virkaan astuessaan on siinä viiden-tai kuudensadan
vuoden vanha niin pukin virassa hän alkaa taas noin sadan vuoden iästä. Hänen
koko elimistönsäkin nuortuu sen ikäiseksi, joten vaikka sinä nyt kokoa
ikämääräsi huomioon ottaen huitelet tuhannen sadan tai tuhannen kolmensadan
paikkeilla, niin koko kehosi on vasta siinä seitsemän- kahdeksansadan vuoden
ikäinen, eikä silloin ole vielä minkäänlaisia muistikatkoksia.
Sinun
koulutuksesi on siis hoideltu niin ovelasti, että et ole sitä koulutukseksi
huomannut” Selvitti Roosa asiaa.
” Niinpä niin.” Sanoi
Joulu-Ukko Josko minä olen ollut niin tyhmä, että en ole huomannut mitä on tekeillä tai sitten kouluttajat
ovat olleet niin ovelia, että en heidän huijaamistaan tajunnut.” Joulu-ukko huokasi ja
oli jo aivan leppynyt.
Vaikka Roosa ja
Joulu-Ukko miten pähkäilivät ja yrittivät keksiä, jos jonkinmoista strategiaa
salakoulutuksen menetelmäksi he eivät millään keksineet mitään käyttökelpoista.
Aina kun toinen keksi mielestään lyömättömän idean huomasi toinen siinä olevat
puutteet ja niin joutui sekin ajatus hylätyksi.
Sitten tuli
joulumuori sisään kantamuksineen. Hän oli ollut pyykillä ja toi nyt pestyt ja
kuivuneet pyykit tupaan niin että hän voisi Joulu-Ukon kanssa vetää lakanoita
suoriksi ja sitten viikata ne ennen kuin ryhtyisi silittämään.
Roosa kysäisi
heti Joulumuorilta, ennen kuin tämä oli edes ehtinyt pyykkikoria käsistään pois
laskea” Muistatkos sinä, miten sinua ja Joulu-Ukkoa virkaanne koulutettiin?”
Toisten
ällistykseksi muori vastasi” Tottahan toki, vaikka en minä sitä siinä
koulutusvaiheessa miksikään opetukseksi tajunnut. Vasta paljon myöhemmin
asioiden oikea laita minulle selvisi miettiessäni kaikkea mennyttä yksikseni
tuon Ukon ollessa työssään maailmalla kiertelemässä, jakelemassa niitä lahjoja.”
Muori puhui kuin
selvääkin asiaa, mutta toiset istuivat siinä suut ihmetyksestä auki. Tässäkö nyt
sitten saataisiin tietää ihan noin vain helposti asia, jota oltiin melkein riidelty ja jota oli ajatukset humisten vatvottu kolmatta tuntia. Se tuntui aivan
iskulta palleaan.
” En ymmärrä
miksi se piti niin salaisesti hoitaakin koko opetusurakka” Puheli Muori ottaen
koristaan yhden lakanan, jonka ravisti suoraksi ja tarjosi lakanan toista päätä
Joulu-Ukon pideltäväksi, mutta Roosa sanoikin
” Annas kun
minä” ja sitten Roosa ja Joulumuori vetivät ja laskostivat ja käärivät rullalle
jokaisen lakanan ja koko ajan puhe luisti heiltä vaivattomasti siinä työn
lomassa.
Se tuntui Joulu-Ukosta
ihmeelliseltä, mutta sehän ei kuulu tähän asiaan ollenkaan.
” Kaikki alkoi
silloin kun me aloimme seurustella, ”sanoi Joulumuori ja vilkaisi hymyillen
Joulu-Ukkoon. ”Näin ajatellen lapsiahan me vielä silloin olimme mutta kovin
tosissamme me yhteistä tupaa suunniteltiin. Kun me eräänä päivänä taas
juoksimme silloisen Joulu-Ukon tuvan ohi niin kuulimme sieltä kovan rysähdyksen
ja sitten joku huusi meitä sisälle auttamaan koska oli sattunut onnettomuus.
Mehän tietysti
ryntäsimme sisään ja kyllä siellä olikin kaamean näköinen sekasorto
valloillaan. Joulumuori istui keskellä lattiaa kulhon puolikas sylissään ja
kaikkialla oli astioiden sirpaleita ja Muorin sylissä pelkällä esiliinalla oli
joka puolelle valuva vetelä taikina ja jauhopölyä oli joka puolella.
Muori oli
kuulemma vienyt taikina-astiaa kohoamaan lämpöiselle uuninkulmalle ja oli
siepannut mukaansa tarjottimen, jolla oli tyhjiä astioita säilytyskomeroon
vietäväksi. Koska ne olivat vanhoja ja kuluneita niin ne siirrettäisiin pois
uudempien tieltä. Muori oli kuitenkin kompastunut matonkulmaan ja niin kaikki
oli mennyt huiskin, haiskin. Mikä vielä lisäsi surkeutta, oli se, että Joulu-Ukko oli kuullut rysähdyksen ja rynnännyt apuun mutta
oli liukastunut kynnyksellä ja makasi nyt pitkin pituuttaan ja voivotteli jalkaansa, jonka oli liukastuessaan loukannut.
Mehän jäimme
auttamaan heitä koska, olimme sopivasti paikalla, pyysivät he meitä auttamaan
taloudenpidossa ja Joulu-ukon työssä. Muorikin oli saanut kaatuessaan haavan
käsivarteensa ja haava tulehtui. Tämä piti muorin työkyvyttömänä pitkän aikaa.
Joulu-ukkokaan ei voinut hommiaan hoitaa ilman apuria niin kauan kuin hänen
jalkansa oikkuili ja piti pitää levossa.
Parisataa vuotta
me heitä autoimme. Vasta paljon, paljon myöhemmin
tajusin etteivät
he niin sairaita olleetkaan vaan opettivat meille virkaansa noin salavihkaa
Kyllähän
sellaiset vaivat silloinen lääkintätonttumme olisi nopeasti pystynyt
parantamaan, mutta taisikin tehdä yhteistyötä Joulumuorin ja ukon kanssa
käärien heidän vammansa aina vain uusiin puhtaisiin siteisiin, että he voisivat
edelleen näyttää apua tarvitsevilta.”
”Aika ovelaa. ”
naureskeli Muori” En kertaakaan epäillyt heidän vain teeskentelevän
vaivaisuuttaan. Sillä tavoin opimme kaikki, tulevan virkamme, niksit ja
työtavat. Opetus oli perusteellista ja kaikki mahdolliset virheetkin tuli
tehtyä, mutta siitähän ei koitunutkaan mitään haittaa, kun oli vierellä aina
vanhempi ja kokenut viranhaltija, joka neuvoi aina, miten mistäkin pälkähästä suoriudutaan.
Nyt olikin
kaikki lakanat vedetty ja viikattu ja ladottu toiseen koriin silitystä
odottamaan Joulumuori alkoi puuhata kahvia ja voileipiä koko suunnittelija
porukalle, johon nyt myös Joulumuori kuului.
Hyvän kahvin
parissa kielenkannat irtosivat ja toinen toistaan hassumpia ideoita esitettiin.
Varsinkin Joulu-Ukko kunnostautui mitä mahdottomampien asioiden keksimisessä.
Mutta nyt kaikki
suunnittelu sujui sopuisasti naureskellen ja leikkiä laskien, sillä sellainen
on kahvin voima, varsinkin kun siinä on mukana Joulumuorin tekemiä voileipiä ja
muutama piirakan siivu.
Valmistuihan
opetussuunnitelma viimein. Ennen sen aloittamista piti vielä odotella, että
Taavi ja Miina palaisivat häämatkaltaan, sillä he olivat tällä välin ehtineet
mennä jo naimisiin koko tonttuyhteisön ollessa vakuuttunut, että heistä tulisi
kaikkien aikojen sopuisin tonttupariskunta.
Häissä oli
pyörinyt peikkojakin ja kaikilla oli ollut hyvin hauskaa. Lopuksi oli vielä
ollut riemukkaat peikkohyppelytkin niin että koko juhlaväki oli väsymyksestä
aivan hervottomana vielä pari seuraavaa päivääkin.
Nyt li nuoripari
jo palannut kotiin ja heidän uudenuutukainen tupansa sijaitsi aika lähellä
Taavin entistä kotia. Pariskunta oli jo asettunut mukavasti asustelemaan
yhteistä kotiaan ja toimitteli kaikkia tonttumaisia askareitaan hyvin
tyytyväisenä oloonsa ja eloonsa.
Eräänä päivänä
Joulu-Ukko ja Joulumuori tulivat kyläilemään Taavin ja Miina luona. No
sellaiset käynnit vastavihittyjen luona kuuluivat tapoihin mutta kun vieraat
lähtivät kotiinsa, tapahtui jotain poikkeuksellista. Joulu-ukko astahti
varomattomasti tuvan ulkoportaissa eteensä kunnolla katsomatta ja niin hän
suistui portaita alas ja loikkasi jalkansa. ”Kovin pahasti”, sanoi Roppi Roosa, joka haettiin
kiireesti paikalle, kun ukko valitti ja voivotteli niin surkeasti, että muorin
kuultiin sanovan, tosin hyvin hiljaa,
” no no, äläs nyt sentään liioittele
”Mikä lausunto herätti laajalti ihmettelyä tonttujen keskuudessa. Muorihan ei
koskaan ennen ollut vähätellyt kenenkään kipuja tai huolia. Ei ainakaan oman
Ukkonsa.
Taavi ja Miina
tunsivat olevansa miltei syyllisiä vieraidensa onnettomuuksiin, joten he
tarjoutuivat kokopäiväisiksi apureiksi, jos vain kelpaisivat, kuten he
vaatimattomasti sanoivat. Tottahan toki apu kelpaisi. Niinpä sitten Taavi ja
Miina aloittivat koulunkäynnin itse sitä mitään tietämättä ja Roosan Joulu-Ukon
ja Joulumuorin salaa käsiään hykerrellen ja naureskellen sekä asiasta nauttien.
Tosin Joulu-Ukon
oli joskus vaikeaa näytellä jalkavaivaista samoin kuin muorinkin olla
käyttämättä kättänsä. Mutta illalla, kun he olivat
kaksistaan he toden totta,
ottivat päivän lepoaikansa korkoineen takaisin.
Joulu-ukko
loikki ja hypähteli. Veipä Muorin usein kipakkaan polkkaankin jalkansa
verrytelläkseen ja jaksaakseen taas seuraavan päivän ontua ja valitella.
Muori teki
taikinoita, vaivasi oikein sydämensä halusta suuria leipätaikinoita, että
jaksoi taas seuraavana päivänä pitää kättään kantositeessä ja olla tarttumatta
työhön, hän kun poti järkytyksestä johtuvaa väsymystä. Taavi ja Miina
opettelivat kaikkea uutta ja ihmeellistä Joulumuorin ja ukon apuna. He eivät
ehtineet lainkaan miettiä miksi sairaudet eivät parantuneet, vaikka Roppi-Roosa kävi yhtenään potilaita
lääkitsemässä. Mutta asia ei näyttänyt Roosaa huolestuttavan päättivät
nuoretkin, että mitään syytä hätäilyyn ei ollut.
Sattuihan heille
monta hassua virhettä, sellaisia, joita joulu-ukko ja Joulumuori kaksistaan ollessaan
naureskelivat ja muistelivat. Aivan samanlaisia mokauksia olivat hekin
aikoinaan tehneet, erona vain se, etteivät ne silloin hauskoilta tuntuneet.
Päinvastoin tuntui kuin koko maailma olisi silloin romahtanut heidän niskaansa.
Esimerkiksi
sekin, kun Taavin piti opetella kiinan kielellä sanomaan: Onko täällä kilttejä
lapsia, hän vahingossa henkäisi sanansa niin että sai suuhunsa ison osan
parrastaan ja oli kerta kaikkiaan tukehtua omaan parteensa, kun ei heti älynnyt
mitä hänen kurkkuunsa pyrki.
Kyllä pukki
sillä hetkellä pysyi vakavana mutta illalla omassa tuvassaan hän nauroi
tapausta sydämensä kyllyydestä. Miinan taas piti suoriutua kaikesta mitä
Joulumuorin tehtäviin kuului. Piti leipoa, paistaa, siivota, pestä pyykkiä,
silittää ommella, parsia, paikata, kutoa, kirjailla, lääkitä pikkuvaivoja,
keittää hilloja ja mehuja, kuunnella toisten huolia ja vieläpä kestitä vieraita
ja laatia juhliin kaikenlaista, että ne sujuisivat kitkatta ja kaikki
viihtyisivät. Piti muistaa kaikkien lähistön eläinten luolat ja pesät ja
perhesuhteet (jäniksillä ne olivat hyvin monilukuiset) niin että hän tietäisi
minkä laatuista apua kullekin perheelle pitäisi hätätilanteessa lähettää.
Kyllä
Miinallekin sattui kaikenlaista vastusta: kerran hän syventyi niin
perusteellisesti parantamaan ja siinä sivussa paijaamaankin suloisen näköistä
sopulivauvaa, että unohti kokonaan, että oli juuri laittanut tekemänsä taikinan
lämpöiseen komeroon nousemaan. Kun hän sitten aikojen päästä pahaa aavistamatta
aukaisi komeron oven, vyöryi liikaa noussut taikina hänen ylleen kuin valkoinen
froteepyyhe. Päästä jalkoihin asti riitti taikinaa. Ainoastaan kaksi
pelästynyttä silmää näkyi taikinan keskeltä.
Joulumuori pysyi
kiitettävän vakavana ja lohdutti Miinaa parhaansa mukaan. Kun kukaan ei nähnyt
Muori hautasi kasvonsa huopaan ja nauroi niin että oli tikahtua.
Oli asiassa siis
mukavatkin puolensa ainakin Joulu-ukolla ja Joulumuorilla.
Taavi ja Miina
oppivat salavihkaa tulevat ammattinsa ja todella hyvin. Olihan heillä asiantuntijat
opettajinaan.
Menisi vielä
muutama vuosisata ennen kuin uusi Joulu-ukko ja Joulumuori astuisivat uuteen
virkaansa. Tällä hetkellä virassa olevaa Joulu-ukkoa alkoi yhä enemmän kiehtoa
eläkkeelle jäämisen aika. Hän mietti mitä kaikkea voisi muorin kanssa sitten
toimitella, kun ei enää olisi kiire töihin. ”Jouluaattona kyllä saunoisin”
haaveili Ukko tulevaisuuttaan ja kiireetöntä aattoiltaa.
Sen pituinen se!!
Kirjoittanut Irja Kautto
Lukija Pia Koivuniemi
Kuva Pauli Koivuniemi