Luukku 17
Nellin ystävät
Taavin sisko Nelli oli jo muutaman vuoden käynyt koulua. Hän olikin oikein oppivainen ja kiltti. Eihän se mikään ihme ollutkaan auttoihan Taavi häntä aina koululäksyissä, jos hän apua tarvitsi. Eipä Nelli useinkaan läksyissään takerrellut mutta tulihan sellaisia vaikeuksia joskus harvakseltaan ja silloin olivat Taavin neuvot aivan paikallaan.
Taneli ja Viivi olivat tyytyväisiä kumpaankin lapsukaiseensa. Taavi oli täyttänyt jo sataviisitoista vuotta ja Nelli oli vasta ihan pikkuinen tytöntypykkä, siinä viidentoistavuoden hujakoilla. Eräänä aurinkoisena päivänä. kun koulut olivat jo loppuneet sen päivän osalta, loikoili Taavi kotonaan. Hän oli ollut koko yön töissä vahtimassa sairaita ketunpoikia, kun heidän vanhempansa juoksentelivat pitkin ja poiki metsissä etsimässä perheelleen ruokaa.
Yötöiden jälkeen tontut saivat pitää vapaapäivän, ellei ollut jokin todella kiireellinen asia hoidettavana.
Nyt Taavi siis vietti ihan luvallista vapaataan ja nautti yksinolostaan, joka näin suuressa yhteisössä olikin aika harvinaista. Omissa oloissaan oli vaikea olla, ellei sitten juossut metsään yksinolemaan.
Tuvan ovi avautui ja sisään pelmahti Nelli muutaman koulutoverinsa kanssa.
” Voi anteeksi Taavi!” Huudahti Nelli katuvana” En todellakaan muistanut, että sinulla oli koko viime yön töitä. Sinunhan pitää nyt levätä. Me menemme heti pois häiritsemästä”.
Tytöt jo pyörsivät ympäri antaakseen Taavin jatkaa uniaan, mutta Taavi huudahti” Älkää suotta menkö! Olen ollut hereillä jo jonkin aikaa, eikä minua nukuta enää ollenkaan. Voitte ihan hyvin jäädä sisälle tekemään sitä mitä teidän pitikin. Jos olen häiriöksi, niin voin kyllä juosta tieheni”:
” Oletpa sinä kiltti” sanoi muuan tonttutyttö suloisesti hymyillen.” Minun puolestani voit aivan hyvin jäädä. Meillä ei ole mitään salaista tekeillä.”
Taavi aivan hurmaantui tonttutytön vuoksi.
Miten kaunis hän olikaan Suuret siniset silmät, kihartuva keltainen tukka ja
suu punainen ja sievästi Törröllään. Pääkin oli kainosti kallellaan ja ah, miten kauniisti hän osasi katsoa Taavia noiden pitkien silmäripsiensä lomasta!
Tonttutyttö olikin Nellin parhaan ystävän Millan serkku, joka oli tullut jostain ulkomailta sukuloimaan vanhempiensa kanssa tänne Millan kotikonnulle ja kävi nyt aikansa kuluksi koulussa, vaikka olikin miltei Taavin ikäinen. Satavuotias tonttutyttö in tosiaan liian vanha koulunpenkille, mutta hänen vanhempansa halusivat ainoan tyttären olevan taatusti joka hetki turvassa näillä pohjoisen villeillä seuduilla, niin kuin he Korvatunturin läheisyyttä kutsuvat. He kun asustelevat Unkarissa, joka olikin heidän mielestään sivistynyt ja urbaani valtio tämän laajasti asumattomien metsien peitossa olevaan Suomeen verrattuna.
Taavi ryki ja punasteli, mutta kykeni sitten jotakuinkin normaalilla äänellä kysymään kaunottaren nimeä.
” Voi” kujersi tyttö,” minun rakkaat vanhempani ovat antaneet minulle nimen, jonka he sanovat kuvaavan minua parhaiten, kun otetaan nimestä vain alkukirjaimet. Nimeni on Mathilde Ingeborg Sofia Ulrika, joten alkukirjaimista tulee Misu. Isän ja äidin mielestä muistutankin suloista kisumisua. Mitä mieltä olet? Olenko minä suloinen?”
” Ah...juu...joo...kyllä olet” änkytti Taavi vähän kiusaantuneena.
Misu olisi selvästi halunnut vielä jutella Taavin kanssa, mutta muut tytöt veivät hänet mukanaan, kun he vetäytyivät Nellin huoneeseen, josta alkoikin heti kuulua aikamoinen puheensorina.
Taavi jäi hiukan typertyneenä nieleskelemään tyhjää. ” Että joku voikin olla noin kaunis ja vielä hymyillä noin suloisesti minulle. Kyllä elämä on upeaa. Ajatella, jos en olisi ollut yöllä töissä en ehkä olisi tavannut Misua ollenkaan” Mietti Taavi.
Taavi käveli ulkoportaille, jonne hän jäikin istuskelemaan ja ehkä odottelemaan tyttöjen poistumista, nähdäkseen vielä ihanan Misun.
” Niin kaunis nimikin hänellä on” mietti Taavi ” Pitkä ja...se tuntui vähän siltä, kun sen nimen kokonaan sanoo, että pieniä kovia kiviä pompahtelisi kiviportaita alas. Nii'in kyllä Misu on paljon parempi nimi”.
Taavi muisteli Misua koko illan, vaikka ei tyttöä enää nähnytkään, koska olihan hänen suoriuduttava joka iltaisista askareistaan, siitä huolimatta, että oli kohdannut ihanaisen tonttutytön.
Nelliä harmitti, koska hän oli huomannut Taavin ihastumisen mokomaan Misuun. Misu ei ollut ollenkaan sellainen herttainen tonttutyttö, jollainen olisi sopiva Taaville. Taavi oli niin mukava ja kiltti kaikille ja vielä äärettömän hyvä isoveli.
Misukin oli huomannut tehneensä vaikutuksen Taaviin ja kerskaili sillä niin, että toisia alkoi jo kyllästyttää. Millakin uskoi Nellille, että hänen äitinsä ei oikein hyväksynyt Misua. Misu kun oli aina niin ollakseen ja osasi veikistellä ja olla suloinen aina sen mukaan, kuinka hän siitä enemmän hyötyisi. Eikä sellaista pidetty tonttujen keskuudessa. Teeskentely on vähän niin kuin narraamista omaksi hyödykseen ja se on ruma tapa. Näin oli tonttulapsia aina opetettu.
Kun Nelli varovaisesti yritti moittia Misua, niin Taavi oikein suuttui Nellille. ”Eihän kukaan niin kaunis ja herttainen voinut olla teeskentelevä taikka pahantahtoinen” Hän paasasi siskolleen. Nelli yritti sanoa, että oli tonttutytöissä paljon mukavampia. Niitä löytyisi oikein roppakaupalla, jos vain alkaisi etsiä. Esimerkiksi Taavin luokalla oli ollut eräs oikein mukava ja herttainen tyttö Miina Malviina, joka oli todella mukava. Hän auttaa nuorempia koululaisia ja oli kaikille niin ystävällinen että kaikki hänestä pitivät.
”Pitäkööt rauhassa!” Tiuskaisi Taavi” sillähän oli nimikin kuin märkä villavaate. Ei mitään napakkaa tai sievää. Toista oli Misu, senhän kuulee jo korvillaankin, että siinä on tosi sievä tyttö!”
Nelli huokasi pahoilla mielin.
Taavi alkoi viihtyä yhä enemmän sellaisilla paikoilla, joissa voisi nähdä Misu noin ikään kuin sattumalta. Sellainen ei jäänyt Taavin vanhemmilta tai Roppi-Roosalta huomaamatta. Kaikki he jakoivat Nellin huolen.
” Jospa hän olisi edes täkäläisiä” Murehti Viivi” Ei kukaan täkäläinen olisi tuollainen kikattelija. Nämä tytöt olivat järkeviä ja työteliäitä” Murahti Taneli harmissaan.
Roppi-Roosa piti monta huolestunutta palaveria Joulu-Ukon kanssa koskien juuri tuota tiettyä Misua ja Taavia.
” Ei sovi, ei sovellu sitten millään!” Marmatti Roosa kiukkuisesti.” Ei tuollaisesta ole Taavin kumppaniksi. En ole koskaan nähnyt Misun tarttuvan työhön. Hän vain on kuin mikään työnteko ei hänelle kuuluisikaan.”
Misun vanhemmat olivat niin tytön lumoissa, kun he viimeinkin saivat lapsen, että eivät raatsineet kieltää häneltä mitään ja sen lisäksi koko ajan kehuskelivat kuinka kaunis ja erityisen ihastuttava hän oli. Johan siinä menisi järkevämmänkin tontun pää sekaisin. On se kyllä iso vahinko, niin soma kun tyttö muuten onkin” Näin puheli Joulu-Ukko, mutta hänkin rypisteli huolestuneena otsaansa.
Ei olisi totisesti mukavaa, jos tulevaisuudessa Joulumuorina pyörähtelisi työtä kaihtava vanharouva, joka ei osaisi muusta huolehtia, kuin omasta ulkonäöstään ja miten sievältä hän toisista tuntuisi.
Taavi oli täysin tietämätön läheistensä huolista. Hän oli niin ihastunut, että hän ei nähnyt eikä kuullut mitään muuta, kuin sen mitä Misu sanoi tai teki.
Näin kului monta viikkoa sitten Misu vanhempineen lähti pikaisesti käväisemään Norjassa sikäläistä sukuhaaraa tapaamassa ja sillin Taavi jäi mielestään aivan yksin. Mikään ei tuntunut mukavalle, eikä mikään työ tuntunut sujuvan niin kuin ennen, koska Misu ei ollut katselemassa ja iloisesti nauramassa jossain lähistöllä.
Taavi kuljeskeli jouto- aikana kuin eksynyt ja laskeskeli tunteja, jotka vielä pitäisi kestää, ennen kuin Norjaan matkustaneet palaisivat takaisin.
”Kuinkahan pian kuulisi taas Misun kirkkaan kellonhelinää muistuttavan äänen” toivoi Taavi, kun matkalaisten paluupäivä viimeinkin koitti.
Taavi oli niin jännittynyt, että se kävi jo voimille. Hän laahusti työvuoronsa jälkeen läheiselle niitylle korkeiden kellosinilatvojen katveeseen ja heittäytyi sinne pitkäkseen. Kuinka ollakaan hän nukahti ja uneksi tietenkin suloisesta Misusta.
Uni oli todella mukava ja Taavi heräsi hymyillen ja virkistyneenä.
Silloin hän kuuli jostain läheltä ääniä, aika kiukkuisia, joten hän jäi hämmästyneenä kuuntelemaan kuka viitsi kiukutella näin kauniina päivänä ja vielä niin kovalla ja korviavihlovalla äänellä. Eihän se voinut olla kukaan tuttu. Noin riitaisaa ääntä hän ei ollenkaan tunnistanut.
Kova ääni kuului nyt sangen selvästi ja se moitti jotakuta, joka nähtävästi oli ollut tämän toisen tiellä. Kirkas kova ja viiltävän kylmä ääni motkotti ja moitti tiellään olijaa, jonka lämmin ja pehmeä anteeksi pyytävä ääni tuntui korvissa kuin hyväilyltä, kun se anteeksi pyysi toisen kulkemisen esteenä oloaan.
Kova ääni jatkoi armottomasti” Voi kamala, kun sinä olet niin maalaistollon näköinenkin, ihan iho nousee kananlihalle, kun sinua katselee. Sinun tukkasi ei ole edes kiharassa, vaan roikkuu kuin hiirenhäntä pitkin selkää ja kun minä viimeviikolla katselin sinua, huomasin että sinä onnutkin. Kyllä Jokainen varmasti huomasi, miten sirosti ja keveästi minä liikun ja
nyt sinä mokoma haittaat minun kävelyäni kömpelyydelläsi! Hyi häpeä senkin köntys”!
Sitten kuului pehmeä ääni, joka sanoi paljon hiljaisemmin” Anteeksi jos olin tielläsi, mutta en tosiaankaan tehnyt sitä tahallani. Sain juuri irrotetuksi ketunpojan jalan kivenkolosta, jonne se oli juuttunut niin tiukkaan, ettei se saanut sitä itse sieltä pois. Olin juuri noussut ylös, kun törmäsimme. Anteeksi jos sinuun sattui.”
” Te mokomat maalaistollot, aina on joku jotakin elukkaa hyysäämässä tai muuten auttamassa. Ilonpidosta te ette tiedä yhtään mitään. Ja minnekäs se Taavikin on mennyt, kun sitä ei näkynyt seisoskelemassa tavallisessa paikassaan. Eikö hän tiennyt, että minä tulen tänään takaisin?” jatkoi kova ääni yhtä kiukkuisesti.
Taavin sydän ihan sykertyi. Hyvänen aika! Noinko kylmä ja kiukkuinen ääni on hänen Misullaan! Sellaiseltako tytön ääni kuulosti, kun soma ulkonäkö ei ollut ääntä pehmentämässä. Voiko puhuja tosiaan olla Misu?
Taavi kurkisti varoen varjoisasta paikastaan. Kyllä siellä oli kuin olikin Misu, joka ei näyttänyt enää ollenkaan niin somalta, koska hän ei vaivautunut hymyilemään Miina Malviinalle, johon oli törmännyt. Eihän Misun tarvinnut nyt näytellä suloista ja herttaista veikistelijää, koska katsomassa ei ollut kuin vaatimaton Miina.
Miina ei näyttänyt vihaiselta, hieroskeli vain kyynärpäätään, johon ilmeisesti oli sattunut, kun Misu oli häneen törmännyt. Miina vain väistyi sivuun, että toinen pääsi esteettä ohitse.
Misu pyyhälsi tyytymättömän näköisenä Miina ohitse ja huitoi vielä kädessään olleella kepillä polunvarren ruohoja poikki. Eikä näyttänyt ollenkaan somalta Taavinkaan mielestä.
Miina jatkoi kulkuaan ja kun Taavi katsoi oikein tarkasti hän huomasi, että Miina ontui. Hiukkasen vain, mutta se teki hänen kävelystään jotenkin viehättävää. Aivan kuin hän asettaisi jalkansa niin ettei yksikään kukka jäisi jalan alle.
Taavi kierähti selälleen ja mietti, miten tyhmästi hän oli ihastunut vain sievään ulkonäköön, eikä kuunnellut siskonsa neuvoja.
”Olipa onni, että kuulin hänen puheensa, ennen kuin näin hänen sievyytensä. Taavi rehellisesti tuumi itsekseen.” En varmasti vieläkään voisi uskoa, että hän on itsekäs ja pahantahtoinen, mutta nyt olen itse saanut nähdä, että hän ei olekaan niin suloinen, kuin millaiseksi hän tekeytyy aina kun on muita näkemässä.
Mutta Miina Malviinalla oli ääni ja ulkonäkö todella miellyttävät ja kiltimpää tyttöä saa kyllä hakemalla hakea.
Misu oli kaikkea muuta kuin ihastunut, kun Taavi ei rynnännytkään etsimään hänen seuraansa, ja vanhemmilleen kiukuteltuaan Misu kulta sai aikaiseksi sen, että koko perhe palasi takaisin Unkariin, Millan perheen ja koko tonttuyhteisön helpotukseksi.
Taneli, Viivi ja Roppi -Roosa henkäisivät helpotuksesta, varsinkin kun he olivat kukin huomaavinaan ” vispilänkauppaa” Miinan ja Taavin välillä.
Joulu-Ukkokin näki ihan hengessään, kuinka Miina Malviina hyörisi Joulumuorina. Miina sopisi siihen homman, kuin nenä päähän ja hän uskoutui Joulumuorille heidän istuskellessaan kaksistaan kahvipapuja paahtaen. He odottivat näet Roppi-Roosaa kahville. Roosalle tarjottiin aina tuoretta. juuri paahdettua ja jauhettua ja sitten vielä lähdeveteen keitettyä kahvia vastaleivottujen vehnästen kanssa.
He eivät sitä tunnustaneet, mutta jokainen tunsi itsekseen ikään kuin nuortuvansa, kun saivat pähkäillä kaikenlaista nuorison toilailuista. Ja siitä kuka seurustelee kenenkin kanssa ja onko nyt laitaa, että vasta vähän yli satavuotiaat jo käyvät ”riiustelemassa”.
Oivoi kylläpä elämä olikin taas maittavaa pikkuisen juoruilun jälkeen. Sellaisen hyväntahtoisen juoruilun.
Taavi eleli omaa tonttupojan elämäänsä, teki tontun töitään, kävi retkeilemässä uiden tonttujen kanssa ja vaivihkaa piti Miina Malviinaa silmällä.
Miinan nimi ei enää ollenkaan tunnu märältä villalta vaan se toi mieleen sellaisia asioita kuin pehmoinen untuva tai hyvää tekevä laastari kipeän haavan päällä. Siinä nimessä ei ollut mitään kovaa tai kiukkuista, vaan kaikki oli pehmeyttä ja lempeää, sellaista, josta jokainen unelmoi. Niin ainakin Taavi mietti
Kirjoittanut Irja Kautto
Lukija Pia Koivuniemi
Kuva Pauli Koivuniemi
