Luukku 8
Taavin Jouluäksyily
Taavi tonttua
harmitti. Harmitti ja kiukutti niin kovasti, että ihan itketti ja alahuuli
vapisi ja nenäkin vuoti...silmiä kirveli Voi kamaluus sitä
surkeuden määrää!
Kurjuus oli
alkanut jo aamulla, kun sukka oli hukassa ja sen etsimisessä meni kauan. Sitten
puserokin meni päälle ensin nurinpäin ja sitten vielä takaperin. Nappikin
irtosi ja nappia kiinni ommellessaan Taavi pisti vielä sormeensa neulalla.
Hiippalakista oli kulkunen kadonnut, joten lakkiinkin piti etsiä uusi kulkunen
ja sitten vielä ommella se kiinni, kun vielä lankakin meni yhdelle sykkyrälle,
niin olihan siinä kestämistä yhden aamun tarpeiksi.
Joulu-Ukko oli
aamuisessa käskyjenjako tapahtumassa määrännyt Taavin jouluaattona töihin.
Pukin mukaan lahjoja jakamaan ihan koko aattoillaksi!
Taavi oli taas
suunnitellut aattona vain laiskottelevansa ja leikkivänsä niillä ylimääräisillä leluilla joita pukin pajaan jouluisin jäi, koska aina valmistettiin
ylimääräisiäkin leluja sen vuoksi, jos vaikka sattuisi jotain vahinkoa jollekin
valmiille lelulle eikä uutta ehdittäisi valmistamaan.
”Aina oli hyvä
olla varakappaleita” oli jo vuosisatoja ollut leluntekijöiden tunnuslauseena.
Kiukkuinen ärripurrihenki paisui
paisumistaan ja tuli lopulta niin suureksi, ettei sitä käynyt enää salaaminen.
”Minä EN lähde,
minä EN HALUA lähteä!” Taavi karjaisi viimein keuhkojensa koko voimalla ihan
varpailleen nousten ja otsa vihaisesti kurtulla kuin haitarin palkeet.
Pajan kiireinen
hyörinä taukosi kuin leikaten. Hetken oli aivan halvaantuneen hiljaista ja
kaikkien silmät suuntautuivat pöllämystyneenä Taaviin.
” Minne et lähde
piste miksi et lähde piste?” Kysäisi sähköttäjätonttu omaan sähköttäjä
tyyliinsä.
” No
jouluaattona lahjoja rahtaileen ympäri koko maailmaa! Minä haluan vain leikkiä syödä ja
levätä!” tiuskaisi Taavi kireällä ärripurri äänellään.
” Pelekääkkönä polliisia vai ookkona pölöjä?” kysäisi eräs tonttu, hän oli
Oulusta kotoisin.
” En minä pelkää
mutta kai sitä saa joskus lomaakin pitää” jupisi Taavi.
Silloin
vanhimpiin tonttuihin lukeutuva Patina korotti kuuluville vanhuuttaan narisevan
äänensä ja torui” Voi pieksunpohjat sentäski, voi yhdenkerran näitä nykynuoria! Ikää ei ole kuin hädin
tuskin kuusikymmentä vuotta ja rapiat päälle mutta niin vain ollaan heti
vaatimassa lomia sun muita kotkotuksia. Toista oli minun nuoruudessani! Silloin
sitä vielä tiedettiin mitä oli työnteko!
Aamusta iltaan
vuorokaudet ympäriinsä silloin piti töitä paiskia ja piti vielä koko ajan
hymyillä iloisesti niin että leukoja pakotti ja hymykuoppiin tuli suonenveto.
Se oli oikeaa
työntekoa se mutta nykyisin mitäs työtä tämä enää on?
Täälläkin on jo
koneita, on sorvia vannesahaa poraa sun muita vempeleitä jotka
kaikki helpottavat työtämme...Ja kuinka suuri apu onkaan näistä
siirtotyötontuista, joita tulvii avuksemme ympäri maapalloa. He ovat niin kovin
näppäriä ja auttavaisia, niin ja ahkeriakin.
Töitä paiskivat
minkä ennättävät. Ainoa haittapuoli heissä on että aina kun silmä välttää he nopsasti lyövät kotimaansa
leiman valmistuneeseen leikkikaluun. Kun lapset sitten lukevat leluistaan, että
Made in China tai Made in Taiwan he pianaikaan lakkaavat uskomasta meihin suomalaisiin tonttuihin...”
Patina tonttu
oli suorastaan järkyttynyt moisesta laiskuudesta ja kapinallisuuden
osoituksesta.
” Mahtoikos sillon olla kesälläkään aikaa
muuhun, kun työntekkoon? Mimmotteltahan simmottinen tuntuskaan. Kyl' maar mahtaskin tuntua niin pali surkeelta? Kyseli Loimaalta kotoisin oleva tonttupoika.
” Vai vielä
kesälomia. Hyvä jos juhannuksena saatiin ylimääräinen lasillinen raikasta lähdevettä.
Siinä meidän lomat. Me oltiin ahkeria ja tunnollisia
siihen aikaan. Niin..niin...” jatkoi Patina.
” Älähän nyt!”
huudahti sovinnollinen Kotivalo tonttu.” Olihan meillä silloin paljon omaakin
aikaa. Etkös muista, kun käytiin iltahyppelyissä mörköpeikkojen luona.
Sukellettiin Sammakkolampeen kilpaa sammakoitten kanssa ja opetettiin
ketunpoikia narraamaan korpilta juustoa. Meillähän oli silloin todella lystiä!
Vieläkin tuppaa naurattamaan ne kujeilut mitä nuoruudessa tuli tehtyä. Voi voi
tuota ihanaa nuoruusaikaa.
Taavi pujahti nolostuneena ja vähin äänin ulos. Tallustellessaan sekavassa mielentilassa pajan pihamaalta kauemmaksi hän tuli läheiseen harvaan metsikköön, jossa Petteri poro kuljeskeli jäkälää syömässä.
Hetken Taavi
katseli Petterin jäkälän kuopimista ja kysäisi sitten, vaikka tiesi ettei se
hyviin tapoihin kuulunutkaan, siis se utelu.
” Kuulesken
Petteri miksi sinun nenäsi on noin loistavan punainen?”
Petteri nosti
katseensa jäkälästä ja vastasi hiukkasen tukkoisella äänellä
”Katsoppas kun
minä olen kamalan allerginen tuolle jäkälälle ja kuitenkaan en tule toimeen
ilman sitä, joten minun on vain kuljeskeltava nenä punoittaen ja silmät vettä
vuotaen tämän maittavan ruokani seassa.
Onhan tässä
sentään hyvätkin puolensa koska erityisesti joulun aikaan nenäni on
kaikkein punaisin, niin voin tarjota Joulu-Ukolle
sen loisteessa turvallisen kyydin lasten luokse niin ettei olla vaarassa
törmäillä kaikenlaisiin vekottimiin joita
nykyisin ilmassakin liikuskelee. Kuten riippuliitäjiin ja sellaisilla suurilla
kaasupalloilla liikkujiin, kun ne eivät pidä minkäänlaista ääntä, vaan liukuvat
hiljaa, joten niitä ei kiiruissaan aina edes huomaisi, jollei nenäloiste
heijastuisi niiden pinnasta niin että osataan aina ajoissa väistää. Yksin en
uskaltaisi matkustella, joten olen aivan tyytyväinen ja tottunut nenääni ja sen
pikkuvaivoihin”
Taavi huokasi.
Pahatuuli alkoi jo vähän väistyä mutta sen verran sitä oli vielä jäljellä, että
Petteri huomasi äksyilypilkotuksen Taavin silmissä.
Petteri aivasti
ensin monta kertaa, sanoi sitten nuhaisesti niiskahtaen
”Kuules Taavi.
Minulla on oikein hyvä konsti kaikenlaista kiukkuamis ärhennystä
vastaan. Kun sinun tekee mieli paiskoa esineitä ja huutaa toisille ilkeyksiä
niin lähde silloin ulos ja juokse vaikka tonttulan ympäri
vieläpä niin kovaan kuin ikinä pääset. Takaan, että kun juoksusi lopetat on hyvätuulikin palannut ja ärripurrimieli tiessään.
Kaiken lisäksi saat juoksusta jalkoihisi voimaa ja ketteryyttä siinä sivussa
ihan niin kuin huomaamattasi. Kokeilehan ihan minun mielikseni!”
Taavihan
kokeili. Neljännen kierroksen jälkeen olo olikin jo ihan iloinen ja hyvin
hengästynyt.
Taavi juoksi
sisään tonttulan pajaan ja kuulutti kovalla äänellä” Ärripurri on
häädetty kovalla juoksulla ja Taavi ilmoittautuu iloisena Joulu-Ukon
apulaiseksi aattoillaksi.”
Koko tonttukansa
taputti käsiään ja huusi” Hyvä Taavi!”
Pari
hienostelevaa ulkomaillakin käynyttä tonttua huusivat ”Bravo Taavi!” hyvin
huomiota herättävästi mutta se siitä…
Aattoillan työt
sujuivat Taavilta niin hyvin että Joulu-Ukko ihan kehaisikin Taavia hyvästä ja iloisesta työnsuorittamis innosta. Taavi oli hyvin, hyvin onnellinen.
Kirjoittanut Irja Kautto
Lukija Pia Koivuniemi
Kuva Pauli Koivuniemi
