Luukku 14

Harjoitustyöt  osa 1 

  

”Tänään me saamme harjoittelutyöpuvut” Kertoi Taavi aamupuuroa syödessään. 

” Voi tokkiinsa, kuinka aika rientää” Ihmetteli Viivi äiti.” Tuntuu ihan siltä, että vasta eilispäivänä aloitit koulunkäynnin” 

”Äiti kulta. Minä täytyn jo miltei vuosi sitten yhdeksänkymmentä viisi vuotta” Nauroi Taavi ja näytti huvin nuorelta ja opinhaluiselta. 

 Kaikkia tonttuja jännitti tavattomasti tämä työpukujen saaminen. Sitä asua ei annettu ennen kuin oltiin varmoja, että tontut pystyvät tekemään itsenäisesti kyttäyskeikkoja ja vielä tämänkin jälkeen piti vielä kauan harjoitella valvotuissa olosuhteissa. 

Puvun saaminen oli osoitus järkiintymisestä ja huimasta harppauksesta kohti vastuullista tonttuuntumista. 

Kun Nestori sitten saapui luokkaan raahaten isoa laatikkoa, jossa puvut olivat. Kaikki ihan kalpenivat jännityksestä. Oli hiiskumattoman hiljaista. Nestori nosteli vaatekappaleet pöydälle, katsoi silmälasiensa yli oppilaitaan ja sanoi; Hyvät tonttuilunharjoittelijat. Olkaa hyvät ja ottakaa itsellenne sopivan kokoiset vaklaamishaalarit ja pukeutukaa siihen huolellisesti niin että se asettuu mukavasti yllenne. 

Kylläpä huoneeseen tuli meteli ja mylläkkä. Jokainen yritti saada uuden asunsa toisia nopeammin päällensä. Sepä ei käynytkään noin vain. Haalarit olivat niin monimutkaiset, että niihin sekosi. Kohta oli lattialla nurin menneitä haalariensa poimuihin sotkeutuneita tonttuja läjittäin ja Nestori nauroi: Nauroi ja piteli kylkiään ja vesi valui Nestorin silmistä suoranaan, niin kovasti häntä nauratti tonttujen myllertäminen lattialla vaatteittensa seassa. 

Viimein hän pystyi hillitsemään itsensä ja alkoi neuvoa, miten haalari piti pukeutua. Alkuun se oli vaikeaa, mutta kun oltiin kuusi kertaa puettu päälle ja taas riisuttu niin pukeutuminen alkoi jo jokaiselta sujua, tosin hitaanlaisesti. 

Nestori sanoi, että kunhan he tottuvat asuihinsa niin pukeminen käy yhdessä hujauksessa. Sitä oli tonttujen tässä vaiheessa miltei mahdoton uskoa. 

”Vaklaamishaalarin tarkoitushan oli, että se päällä voi puikahdella aivan lasten vieressä, ilman että kukaan heistä huomaa tontun läsnäoloa”. Näin sanoi Nestori.” Siksi tämä pohjaväri on olemattomanharmaa. Sitten tässä on erivärisiä liehukkeita, jotka 

pystyy salamannopeasti heilauttamaan esiin aina sen mukaan, miten pystyy niiden avulla paremmin ympäristöönsä sulautumaan. 

Löytyy mullanmustaa, hiekanharmaata, kanervankukerrusta ja sammaleen- sameaa, vihertävänruskeaa kuten myös punatulkun punamustaa sekä haalistuneen varpusenruskeutta ynnä paljon muita. Joka liehuketta pitää oppia käyttämään hyvin ripeästi, siis heti eikä viidestoista päivä. Sitten vain harjoittelemaan haalarin ja järjenkäyttöä.”  

Nestori lähetti Fantasia tontun ensimmäiseksi harjoitushommaan. Hänen piti keksiä miten saada Jalmari variksen pesästä pois, variksen kähveltämät ja pesäänsä kiikuttamat suutaritontun työvälineet: Lestin, naskalin ja kerän ohutta pikilankaa. 

Fantasia olikin siihen hommaan sopivin koska hänellä oli joskus ihan liikaakin mielikuvitusta ja sitä tässä kyllä tarvittiinkin roppakaupalla. Variksethan ovat hyvin ovelia ja älykkäitä, joten niiden huiputtaminen oli tosi työlästä. 

Toiset seuraavat kouluhuoneen ikkunasta Fantasian edesottamuksia, sillä kaikkinäkevällä kiikarilla jonka Joulu-ukko oli tätä oppituntia varten antanut lainaksi koululle. Oppilaitten piti oikein tarkasti katsoa, että erottivat Fantasian, kun tämä matalana kuin häkä, puikahteli harmaassa asussaan pensaiden ja ruohotöppäiden varjoissa välillä miltei häviten mustikanvarpujen sekaan, tai kun hän jäykistyi vihreänruskeana seisomaan katinliekojen sekaan aivan kuin olisi siinä törröttänyt koko ikänsä. Joskus hän näytti aivan kuivalta varvulta, jota tuuli kieutti paikasta toiseen. Sitten olikin edessä iso hiekkainen alue jossa ei Kasvanut mitään, ei ollut minkäänlaista näkösuojaa. Ei kiveä eikä edes vaivaista ruohotupsua näkynyt missään. 

” Nyt hänen pitäisi muuttua madoksi!” Piipitti pikkuinen Tosikko tonttu. ”Eipäs ” kauhistui Taavi.” Variksethan hotkivat matoja minkä ennättävät, sehän olisi Fantasian loppu!”. 

”Katsotaanpa hänen ratkaisuaan” kehotti Nestori. 

Fantasia oli hetken liikkumatta, heilautti sitten liehukkeitaan ja pyöräytti ne ympärilleen ikään kuin raidoiksi, hyvin näkyviksi sellaisiksi. Ja alkoi sitten edetä hiekan poikki omituisesti kiemurrellen, hiukan kuin madellen. 

”Hyvä keksintö” Nestori kehaisi.” Hän teeskentelee oivallisesti hyvin myrkyllistä ja pahanmakuista toukkaa jonka jokainen lintu jättää taatusti rauhaan.” 

”Entäs kun täytyy kiivetä pesään korkealle puuhun? Hui kamala katsokaa, varishan istuu pesässään ja katselee tuota toukka tolleroa!” huusi Kikatus jännittyneenä. 

Totta tosiaan Jalmari kurkisteli pesästään kiinnostuneena mustat silmät kiiltäen toukan etenemistä. Se kurkotteli kaulaansa ja kallisteli päätään puolelta toiselle pitäen herkeämättä silmällä toukkatontun etenemistä. 

Viimein fantasia pääsi kiemurtelemaan variksen pesäpuun juuren alle, pois variksen uteliaan katseen alta Muuttaen heti ulkonäköään, nyt aivan kuusenharmahtavanvihreäksi ja kapusi nopsasti variksen takana olevaa kuusenkylkeä ylös. Piiloutuen aivan äänettömästi risupesän sikinsokisten oksien sekaan. 

Jalmari oli Rakentanut pesänsä kuuseen eikä lehtipuuhun johon ainakin etelässä varikset mielellään pesänsä pykäävät ja näin ollen Fantasian haalarinväri oli niin huomaamaton, ettei häntäolisi huomattu, vaikka hän olisi keikkunut Jalmarin pesän reunalla jalkojaan heilutellen. 

” Minnes hää män?” raakkui Jalmari ja lentää lehahti puusta alas asiaa lähemmin tutkimaan. Omituista, toukka oli kadonnut kuin maan nielemänä. Jalmari kurkki, tonki ja ruopsutteli mutta ei nähnyt toukkaa, eikä myöskään Fantasiaa joka lesti, naskali ja pikilanka taskussaan kapusi salamavauhtia puunrunkoa alas. Tietenkin eri puolelta missä Jalmari kuopsutteli. Juoksi sitten nopsasti hietikon poikki, näyttäen aivan kuivettuneelta lehdeltä jota tuuli huviksensa edellään riepotteli. 

”Kerrassaan loistava suoritus!” kehaisi Nestori. ” Osoitit oveluutta ja harkintakykyä.”. 

Entäs Jalmari? Niin no se unohti kokonaan toukan tonkimisensa ja palasi pesälleen, mutta huonomuistisena oli jo unohtanut välineet, joita se oli kähveltänyt, joten sekin oli tyytyväinen ja rupesi kaikessa rauhassa päiväunille pesässään. 

  

Visaisen tehtävän sai Taavikin: oravarouva Ollikaiska oli kovin mukava ja avulias mutta niin kova touhottaja ja hyvin, hyvin huonomuistinen varsinkin silloin kun oli jostain asiasta kovasti tohkeissaan. 

Juuri nyt hän oli puhtia täynnä ja innostuneen onnellinen. Hänellä oli näet kaksi oravavauvaa pesässään. Siitä hän oli niin tohkeissaan, että menetti muutenkin huonon laskutaitonsa kokonaan. Hän oli raahannut pesäänsä pikkuruisen siililapsen, jonka oli tavannut taapertamassa juuri pesäpuunsa juurella. Ollikaiska oli tulossa kotiin ruuanhakuretkeltään, kun äkkäsi siililapsen maassa, juuri oravien pesän alapuolella. Oravarouva ei sen tarkemmin pikkuista katsonut vaan tarrasi kiinni lapsipoloiseen ja kiikutti sen ylös pesäänsä. 

” TsaTsat suikkeris sentään, ookkosten lapsireppanani puusta pudonnunna ja tietty vähäsen pelästynnänkin. Näin se leperteli Joosua siilille ja asetteli sen varovaisesti omien poikastensa viereen. 

Kauhisteli sitten siililapsen jäykähköjä piikkejä, jotka olivat aivan erilaiset kuin oravalasten pehmoiset vauvaturkit. 

Siililapsillahan ei ole kovia piikkejä vaan pehmoiset vähän niin kuin karkeaa karvaa, ne kovettuvat vasta aikaa myöden sellaisiksi teräviksi ja koviksi kuin isoilla siileillä on. 

” Voe tokkiinsa ihanhan lapsiressukka on kauhusta kankee ihan turkkiaan myöten!” Siunaili Ollikaiska, eikä touhuamiseltaan ehtinyt poikasta sen tarkemmin silmäillä hellitteli ja päivitteli vain. Mikään lapsen outoudessa ei ilmaissut Ollikaiskalle, että poikanen oli täysin erilainen kuin sen omat miltei vielä alastomat poikaset. 

Sen lisäksi että Joosua itki pelkoaan vieraassa pesässä, sitä myöskin huimasi niin korkealla, joten se oli todella surkeassa jamassa. 

Puun juurella itkeskeli Siiri siilirouva ryöstettyä lastaan, kulki hermostuksissaan ympyrää ja puhahteli itkunsa lomassa. Kyllä olikin surkeutta sekä puussa oravanpesässä, että maassa puun juurella ja surkeuden syy oli yksi ainoa ryöstetty Joosua parka.             

  

jatkuu 

©Aikaa lapselle - Blogi

Kirjoittanut Irja Kautto

Lukija Pia Koivuniemi

Kuva Veera Miettinen