Luukku 22
Peikkohyppelyt osa 1
On kulunut jo sangen monta vuotta siitä, kun Taavi on ollut ihastunut tonttutyttöön, joka oli tullut Unkarista asti vierailulle tänne pohjoiseen.
Taavi ei enää muistanutkaan koko
tyttöä vaan oli pitänyt kaikki nämä vuodet tarkasti silmällä tonttutyttö Miina Malviinaa. Eikä ollut vielä koskaan
huomannut Miinan olevan kenellekään ilkeä tai vastailevan koskaan
kärsimättömästi, vaikka Miinalla olisi ollut miten kiire tahansa.
Taavi ei sitä itse tajunnut, hän
oli rakastunut miinaan koko tonttuutensa voimalla. Miina puolestaan oli ollut ihastunut Taaviin
koko tonttuikänsä, joka oli tällä hetkellä vasta kaksisataa vuotta, kun Taavi
sentään oli jo peräti kaksi vuotta vanhempi.
Nyt tonttuyhteisössä pidettiin
kovaa kohua siitä, että pian pidettäisiin Peikkohyppelyt ja tonttuvanhimpien
kokouksessa oli päätetty, että kaksisataa vuotta täyttäneet tontut saisivat
niihin juhliin lähteä.
Se oli ennenkuulumatonta. Eihän
millään ole enää mitään tolkkua. päivittelivät vanhemmat tontut päätään
puistellen.” Kun minä olin nuori ei tullut kuuloonkaan, että
alle kolmesataavuotiaat pääsisivät hyppelyihin… Tämä taitaa olla
maailmanlopun enteitä” Näin he voivottelivat.
Aina kun kaksi tai useampi
tonttuaikuinen osui kylätiellä vastakkain, niin heti alkoi kova päivittely
tästä nykyajan mahdottomasta meiningistä. Näin herkullista ja kuohuttavaa
puheenaihetta ei tontuilla ole ollutkaan pitkiin aikoihin. Niin… ei sitten
jälkeen Taavin syntymän. Kaikkein vanhimmat jo hieman äkäiseksi käyneet
ennustivat synkin äänenpainoin kaikenlaista pahaa tapahtuvaksi ”Koska jo ihan
lapsetkin pääsisivät Peikkohyppelyihin, sinne riehumaan ja keikkumaan ilman
minkäänlaista valvontaa tai velvollisuutta.” he jupisivat.
Peikkohyppelythän piti pitää
heti Hiisien karkotusta seuraavana vuonna, mutta ne nyt vain aina ja aina
siirtyivät. Tonttujen ja peikkojen keskuudessa ei tunneta sellaista hoppua ja
kiireenpitoa, kuin meillä ihmisillä. Eihän heidän tarvinnut hätäillä, kun ikää
riittää molemmilla satoja vuosia, niin jokunen vuosikymmen sinne tai tänne ei
heitä suuremmin hetkauta. He vain antavat ajan kaikessa rauhassa kulua.
Ehtiihän sitä hoppuilemattakin. Tonttujen ja Peikkojen yhteiselo sujui hyvin.
Kenenkään ei enää tarvinnut kuljeskella metsässä nuuhkien peikkojen hajua.
Turhaa se olisi ollutkin, koska peikot olivat nykyisin puhtaita ja peseytyivät
ahkerasti. Tosin syömisen touhu heillä ei kovin siistiä ollut. Lihaakin he
edelleen valmistivat mutta eivät sentään ketään pakottaneet keittäjäkseen.
Peikkojen ei tarvinnut pelätä
hiisiä, eivätkä peikot enää uskoneet tontuista mitään pahaa. Kumpikaan osapuoli
ei kuitenkaan ihan etsimällä hakeutunut toistensa seuraan.
Taavi ei ollut nähnyt
vuosikausiin pelastamaansa peikkotyttöä, mutta ei ollut siitä mitenkään
huolissaan, kuten ei Sohvi peikkokaan surrut sitä, että Taavia ei ollut
näkynyt Peikkolassa kyläilemässä.
Kaikki vain elelivät sovussa
omaa elämäänsä toisiaan häiritsemättä.
Oli ollut vastuksiakin: Metsässä
peikkojen keskuudessa oli vuosikaudet raivonnut raju hiisihorkka, joka pisti
siihen sairastuneen kädet ja jalat niin tutisemaan, että hyvä jos pysyivät
vapisevin jaloin edes hiukan matkaa kulkemaan ja käsillään vaivalloisesti
ruokansa suuhun tunkemaan. Silloin ei kukaan lähde minkäänlaisia juhlia
järjestämään saatikka sitten mitään hyppelyitä.
Pari vuotta hiisihorkan jälkeen
seurasi tonttujen joukossa harvinainen mörköilymökötys tauti.
Silloin tontut vain
murjottelivat eikä kukaan halunnut olla kenenkään ystävä tai tehdä yhdessä
mitään. Kesti kauan ennen kuin tautipuuska heikkeni. Sitä oli esiintynyt yleisesti
hyvin kuuman ja tuulisen kesän jälkeen ja kaikki arvelivat, että sen siemenet
saapuivat lentäen tuulen mukana kaukaa Tiibetin vuoriörkkien lähettäminä, ne kun olivat
kovin kiusanteonhaluista joukkiota.
Muutama sairastuivat myös
peikkopahkuroihin. Niitä esiintyi harvakseltaan sekä peikoissa että tontuissa.
Peikkopahkurat olivat hyvin suuria ja kivuliaita pallukoita, joita
saattoi kasvaa yhtäkkiä sairastuneen iholle. Harmillisimpia ne olivat
takamuksissa, silloin ei voinut näet istua eikä oikein nukkuminenkaan sujunut
muuten kuin kyljellään. Se vaiva kaikkosi onneksi melko pian.
Roppi- Roosa sai panna koko
lääkitsijätaitonsa liikkeelle, että pystyi kehittämään parantavat voiteensa ja
uutteensa.
Onnistuihan Roosa lopulta ja
kaikki huokasivat helpotuksesta ja alkoivat ponnekkaasti siivota, pestä ja
tuulettaa kaikki taudinsiemenet asunnoistaan ja vaatteistaan.
Nyt oli ollut rauhallista ja
tautivapaata aikaa jo monta monituista vuotta, joten sekä peikot että tontut
olivat yhtä mieltä, että nyt olisi sopiva aika peikkohyppelylle.
Kaikki olivat innoissaan paitsi
tietenkin ne vanhat ja päivittelevät tonttuaikuiset jotka eivät oikein
suvainneet sitä, että tavat muuttuvat siinä missä tontutkin.
Peikkojen ja tonttujen
keskuudessa puuhattiin innolla juhlaan ohjelmaa. Syötävää ja juotavaa piti
myöskin laittaa niin paljon, että jokainen saisi syödäkseen niin paljon kuin
halutti tai vatsa vetäisi- Taavi ja Miina siis pääsivät juhliin mutta ei
Nelli, joka oli vasta satakaksivuotias. Sekös Nelliä harmitti. Hän katseli
kaihoisasti, kun Taavi harjaili partaansa, saadakseen sen oikein kiiltäväksi ja
sileäksi juhlien alkamiseen mennessä. Taavi harjoitteli tonttupolkkaa iltaisin
pirtissä, kun oli ensin siirtänyt Tanelin avulla tieltään pois suuren pöydän ja
muutaman nojatuolin, että sai tarpeeksi tilaa hypyilleen.
Vaikka Nellikin olisi halunnut
juhliin ei hän jäänyt mököttämään Taaville koska ymmärsihän hän, että ei ollut
Taavin syy, ettei Nelli ollut vanhempi. Olihan Taavi niin mukava isoveli, että
ei olisi reilua ruveta harmittelemaan. Pääsisihän sitten joskus Nellikin
aikanaan hyppyihin, joten hän aikoi auttaa Taavia kaikin keinoin, että Taavin
ohjelmanumero olisi hyvä ja että Taavi saisi siitä kehumisiakin.
Katsellessaan Taavin
harjoittelua Nelli keksi, että näyttäisi paljon mukavammalta, jos tanssijoita
olisi yhden sijasta kaksi. Taavi innostui asiaan oikein tosissaan mutta samalla
ihmetteli kuka enää ehtisi hänelle pariksi. Oli niin vähän aikaa juhliin.
” No Miina tietenkin” Tokaisi
Nelli. ”Miinahan on minulle ja muille tytöille opettanut juuri samanlaisia
polskan askeleita kuin mitä sinä nyt olet harjoitellut, vähän erilaisessa
järjestyksessä vain. Miinalla on tosi hyvä tahtikorva, kyllä hän varmasti oppii
sinun tanssisi askeleet. Tehän voisitte harjoitella, vaikka joka päivä kun
asutaan näin lähekkäin.” Nelli intoili posket punoittaen.
Nellillä oli vähän
taka-ajatuksia. Hän halusi kovasti, että Taavi ja Miina alkaisivat ihan
oikeasti seurustella ja kukaties menisivät naimisiinkin. Nellin mielestä Miina
oli kuin luotu hänen kiltille veljelleen. Heistä tulisi oikein sopuisa ja
onnellinen tonttupariskunta, hän tuumi itsekseen.
Taavia ujostutti, kun hän
ajatteli, että alkaisi opettaa Miinalle tanssiaan ja että he sitten yhdessä
kaikkien katsellessa pyörähtelisivät ja hypähtelisivät kaikkien edessä. Se
tuntui samalla kertaa autuaan ihanalta ja kuitenkin kamalalta.
” Mutta jos Miina ei haluakkaan
esiintyä minun kanssani?” hän sitten sanoi välinpitämättömästi.” Hänellähän voi
olla lauluesitys koska hänellä on niin kaunis laulun ääni”
” Minä käyn kysymässä!” Huudahti
Nelli ja mennä viiletti jo Miinan kotia kohti ennen kuin Taavi ehti kissaa
sanoa.
Nelli juoksi, että letit
pomppivat hänen selkäänsä vasten, niin innoissaan hän oli ideastaan.
Selitettyään asiansa Miinalle tämä ihan punastui onnesta, mutta koitti peitellä
innokkuuttaan päästä Taavin parina tanssimaan sanomalla huolettoman
tuntuisesti” No jos Taavi ei muita enää ehdi saada kimppaan niin voinhan minä
noin niin kuin ruvetakin hänen parikseen. Ei se yksintanssi niin herkkua ole,
kun jokainen tuijottaa vain sinua, Juu kyllä minä voin tulla hänen kanssaan
tanssimaan, jos vain opin kunnolla askeleet!”
Siitä hetkestä alkaen Nelli
syventyi ainoastaan katsomaan ja innostamaan Taavia ja Miinaa näiden
harjoitellessaan polskaansa.
Kaikilla kolmella oli oikein
hauskaa ja he nauroivat paljon. Miinan ja Nellin ystävyys lujittui entisestään.
Jostain syystä Taavi näki öisin sellaisia unia, jossa Miina aina joutui pulaan
ja niistä kaikista hänet pelasti Taavi aina jollain näppärällä tempulla, jota
kukaan muu ei ollut keksinyt. Ja näin hän sai unessa Miinan kiitollisuuden
osakseen.
Niinä aamuina Taavi heräsi
aina hyvin onnellisena.
Sitten koitti peikkohyppelyiden
aamu. Joka puolella tonttulaa kävi kova kuhina ja vilske. Jokainen yli kaksisataavuotias
valmistautui lähtemään juhlapaikalle niin tonttujen kuin peikkojenkin väestä.
Nuoremmatkin olivat
kiihdyksissään ja juoksentelivat edes takaisin auttelemassa, milloin kutakin.
Tuomassa ja viemässä kaikkea sitä koristeiden ja röyhelöiden määrää mitä kunnon
juhlissa aina ylle laskostetaan. ja kiirettä totta vie piti näillä
apulaisillakin.
Peikot olivat käyneet
niittämässä suurelta tunturiniityltä heinät ihan mataliksi. Näin juhlijat eivät
kompastuisi pitkiin ruohonkorsiin ja kukanvarsiin. Nyt niitty näytti sileältä
kuin sametti. Ihan teki mieli kellahtaa nurmelle pitkäkseen ja nukahtaa siihen
vihreään pehmeyteen joka maan pintaa nyt kattoi.
Peikot olivat myös vieritelleet
isoja kiviä ympyrän muotoiseksi korokkeeksi niityn yhdelle sivulle ja tontut olivat
nikkaroineet kivien varaan oikean laudasta tehdyn esiintymislavan.
Muitakin rakennelmia oli:
oli koju josta voi noutaa kaarnikkamehua ja kaurahunaja
vohveleita. Koppi josta sai ketunleipä räiskäleitä vaahterasiirapin kera ja
muita kojuja joista sai melkein kaikkea mitä juhlahumussa tarvittiin.
Niin kaikkea muuta oli mutta
juhlamielen sai jokainen tuoda mukanaan, sitä kun ei mistään voi ostaa.
Jatkuu
©Aikaa lapselle - Blogi
Kirjoittanut Irja Kautto
Lukija Pia Koivuniemi
Kuva Pauli Koivuniemi
