Luukku 24

Salainen opiskelu

  

Joulupukin kodissa oli kireä tunnelma, Joulu-Ukko oli hyvin kärttyisä ja pahantuulinen. Roppi-Roosakin punoitti kiukusta. Hyvänen aika hehän suorastaan riitelivät! Kyse oli Taavin ja Miinan saattamisesta opiskelemaan tulevaa Joulu-Ukon ja Joulu muorin tehtäviään. 

Siinä oli kuitenkin se vaikeus, että heidän pitäisi opiskella tulevaan tehtäväänsä kaikki asiat itseltään salaa. Heidän siis pitäisi oppia kaikenlaista, mutta he eivät saisi tietää mitä varten heidät pistettäisiin tätä kaikkea opiskelemaan. Varsinkaan kun heidän ikätoverinsa eivät samaan oppiin joutuisi. 

Selvähän se, että siitä tuli riita. Roosan mielestä Joulu-Ukolla oli toinen toistaan hassumpia ideoita opintojen salaamiseen, eikä Roosa hyväksynyt niistä yhtäkään. Sehän tässä Joulu-Ukkoa kismitti. 

Rouva on hyvä ja esittää jotain parempaa sanoi Joulu-Ukko tekokohteliaalla äänellä vetäen vielä suupieltäkin ivalliseen hymyyn. 

Hän oli juuri esittänyt, että Taaville ja Miinalle selitettäisiin koulutuksen olevan salaisiin agenttihommiin liittyvää ja Roosa oli tyrmännyt heti suunnitelman mahdottomana. Eihän tontuilla kerta kaikkiaan ollut koskaan minkäänasteisia salaisia agentteja. Niistä tontut olivat lukeneet vain lapsille tulevien lainakirjojen tekstistä ja ne ovat tonttujen mielestä pelkkiä ihmisten keksimiä satuolentoja. Eihän sellaiset älykkäät tontut kuin Taavi ja Miina sellaista satuilua uskoisi. 

Sen vuoksi Joulu-Ukko nyt murjotti. 

Roosa tuskitteli harmistuneena:” No johan on vaikeaa, etkös sinä Joulu-Ukko muista miten sinua aikoinaan opastettiin urallesi?” hän sitten kysyi. 

Joulu-ukko näytti hölmistyneeltä. Silmät ymmyrkäisinä ihmetyksestä hän tuijotti Roosaa kuin ihmettä.” Hyvänen aika enhän minä sellaista enää muista, ”hän jupisi. ” Ei suinkaan vaan muisti ole alkanut näin vanhemmiten heiketä, kun en tosiaankaan muista tipantippaakaan minkäänlaisesta koulutuksesta” Hän kuiskasi ihmeissään jopa pelokkaastikin. 

” No no” torui Roosa ” Ethän sinä ole vielä mikään ikäkulu, noin joulupukiksi. 

Katsotapas, sinähän olet vasta siinä kahdeksansadan vuoden hujakoilla. Ei siinä iässä vielä pukin muisti heikkene. Tämä pukkihommahan on siitä veikeä työ, että kun siihen lupautuu niin pukiksi alkamisen jälkeen aloittaa niin kuin melkein alusta. 

Koska Joulu-Ukko on koko työikänsä ikään kuin ilontuoja jok'ikinen joulu niin hän saakin palkakseen tupla määrän elinvuosia. Siis jos pukki virkaan astuessaan on siinä viiden-tai kuudensadan vuoden vanha niin pukin virassa hän alkaa taas noin sadan vuoden iästä. Hänen koko elimistönsäkin nuortuu sen ikäiseksi, joten vaikka sinä nyt kokoa ikämääräsi huomioon ottaen huitelet tuhannen sadan tai tuhannen kolmensadan paikkeilla, niin koko kehosi on vasta siinä seitsemän- kahdeksansadan vuoden ikäinen, eikä silloin ole vielä minkäänlaisia muistikatkoksia. 

Sinun koulutuksesi on siis hoideltu niin ovelasti, että et ole sitä koulutukseksi huomannut” Selvitti Roosa asiaa. 

” Niinpä niin.” Sanoi Joulu-Ukko Josko minä olen ollut niin tyhmä, että en ole huomannut mitä on tekeillä tai sitten kouluttajat ovat olleet niin ovelia, että en heidän huijaamistaan tajunnut.” Joulu-ukko huokasi ja oli jo aivan leppynyt. 

Vaikka Roosa ja Joulu-Ukko miten pähkäilivät ja yrittivät keksiä, jos jonkinmoista strategiaa salakoulutuksen menetelmäksi he eivät millään keksineet mitään käyttökelpoista. Aina kun toinen keksi mielestään lyömättömän idean huomasi toinen siinä olevat puutteet ja niin joutui sekin ajatus hylätyksi. 

Sitten tuli joulumuori sisään kantamuksineen. Hän oli ollut pyykillä ja toi nyt pestyt ja kuivuneet pyykit tupaan niin että hän voisi Joulu-Ukon kanssa vetää lakanoita suoriksi ja sitten viikata ne ennen kuin ryhtyisi silittämään. 

Roosa kysäisi heti Joulumuorilta, ennen kuin tämä oli edes ehtinyt pyykkikoria käsistään pois laskea” Muistatkos sinä, miten sinua ja Joulu-Ukkoa virkaanne koulutettiin?” 

Toisten ällistykseksi muori vastasi” Tottahan toki, vaikka en minä sitä siinä koulutusvaiheessa miksikään opetukseksi tajunnut. Vasta paljon myöhemmin asioiden oikea laita minulle selvisi miettiessäni kaikkea mennyttä yksikseni tuon Ukon ollessa työssään maailmalla kiertelemässä, jakelemassa niitä lahjoja.” 

Muori puhui kuin selvääkin asiaa, mutta toiset istuivat siinä suut ihmetyksestä auki. Tässäkö nyt sitten saataisiin tietää ihan noin vain helposti asia, jota oltiin melkein riidelty ja jota oli ajatukset humisten vatvottu kolmatta tuntia. Se tuntui aivan iskulta palleaan. 

” En ymmärrä miksi se piti niin salaisesti hoitaakin koko opetusurakka” Puheli Muori ottaen koristaan yhden lakanan, jonka ravisti suoraksi ja tarjosi lakanan toista päätä Joulu-Ukon pideltäväksi, mutta Roosa sanoikin 

” Annas kun minä” ja sitten Roosa ja Joulumuori vetivät ja laskostivat ja käärivät rullalle jokaisen lakanan ja koko ajan puhe luisti heiltä vaivattomasti siinä työn lomassa. 

Se tuntui Joulu-Ukosta ihmeelliseltä, mutta sehän ei kuulu tähän asiaan ollenkaan. 

” Kaikki alkoi silloin kun me aloimme seurustella, ”sanoi Joulumuori ja vilkaisi hymyillen Joulu-Ukkoon. ”Näin ajatellen lapsiahan me vielä silloin olimme mutta kovin tosissamme me yhteistä tupaa suunniteltiin. Kun me eräänä päivänä taas juoksimme silloisen Joulu-Ukon tuvan ohi niin kuulimme sieltä kovan rysähdyksen ja sitten joku huusi meitä sisälle auttamaan koska oli sattunut onnettomuus. 

Mehän tietysti ryntäsimme sisään ja kyllä siellä olikin kaamean näköinen sekasorto valloillaan. Joulumuori istui keskellä lattiaa kulhon puolikas sylissään ja kaikkialla oli astioiden sirpaleita ja Muorin sylissä pelkällä esiliinalla oli joka puolelle valuva vetelä taikina ja jauhopölyä oli joka puolella. 

Muori oli kuulemma vienyt taikina-astiaa kohoamaan lämpöiselle uuninkulmalle ja oli siepannut mukaansa tarjottimen, jolla oli tyhjiä astioita säilytyskomeroon vietäväksi. Koska ne olivat vanhoja ja kuluneita niin ne siirrettäisiin pois uudempien tieltä. Muori oli kuitenkin kompastunut matonkulmaan ja niin kaikki oli mennyt huiskin, haiskin. Mikä vielä lisäsi surkeutta, oli se, että Joulu-Ukko oli kuullut rysähdyksen ja rynnännyt apuun mutta oli liukastunut kynnyksellä ja makasi nyt pitkin pituuttaan ja voivotteli jalkaansa, jonka oli liukastuessaan loukannut. 

Mehän jäimme auttamaan heitä koska, olimme sopivasti paikalla, pyysivät he meitä auttamaan taloudenpidossa ja Joulu-ukon työssä. Muorikin oli saanut kaatuessaan haavan käsivarteensa ja haava tulehtui. Tämä piti muorin työkyvyttömänä pitkän aikaa. Joulu-ukkokaan ei voinut hommiaan hoitaa ilman apuria niin kauan kuin hänen jalkansa oikkuili ja piti pitää levossa. 

Parisataa vuotta me heitä autoimme. Vasta paljon, paljon myöhemmin 

tajusin etteivät he niin sairaita olleetkaan vaan opettivat meille virkaansa noin salavihkaa 

Kyllähän sellaiset vaivat silloinen lääkintätonttumme olisi nopeasti pystynyt parantamaan, mutta taisikin tehdä yhteistyötä Joulumuorin ja ukon kanssa käärien heidän vammansa aina vain uusiin puhtaisiin siteisiin, että he voisivat edelleen näyttää apua tarvitsevilta.” 

”Aika ovelaa. ” naureskeli Muori” En kertaakaan epäillyt heidän vain teeskentelevän vaivaisuuttaan. Sillä tavoin opimme kaikki, tulevan virkamme, niksit ja työtavat. Opetus oli perusteellista ja kaikki mahdolliset virheetkin tuli tehtyä, mutta siitähän ei koitunutkaan mitään haittaa, kun oli vierellä aina vanhempi ja kokenut viranhaltija, joka neuvoi aina, miten mistäkin pälkähästä suoriudutaan. 

  

Nyt olikin kaikki lakanat vedetty ja viikattu ja ladottu toiseen koriin silitystä odottamaan Joulumuori alkoi puuhata kahvia ja voileipiä koko suunnittelija porukalle, johon nyt myös Joulumuori kuului. 

Hyvän kahvin parissa kielenkannat irtosivat ja toinen toistaan hassumpia ideoita esitettiin. Varsinkin Joulu-Ukko kunnostautui mitä mahdottomampien asioiden keksimisessä. 

Mutta nyt kaikki suunnittelu sujui sopuisasti naureskellen ja leikkiä laskien, sillä sellainen on kahvin voima, varsinkin kun siinä on mukana Joulumuorin tekemiä voileipiä ja muutama piirakan siivu. 

Valmistuihan opetussuunnitelma viimein. Ennen sen aloittamista piti vielä odotella, että Taavi ja Miina palaisivat häämatkaltaan, sillä he olivat tällä välin ehtineet mennä jo naimisiin koko tonttuyhteisön ollessa vakuuttunut, että heistä tulisi kaikkien aikojen sopuisin tonttupariskunta. 

Häissä oli pyörinyt peikkojakin ja kaikilla oli ollut hyvin hauskaa. Lopuksi oli vielä ollut riemukkaat peikkohyppelytkin niin että koko juhlaväki oli väsymyksestä aivan hervottomana vielä pari seuraavaa päivääkin. 

Nyt li nuoripari jo palannut kotiin ja heidän uudenuutukainen tupansa sijaitsi aika lähellä Taavin entistä kotia. Pariskunta oli jo asettunut mukavasti asustelemaan yhteistä kotiaan ja toimitteli kaikkia tonttumaisia askareitaan hyvin tyytyväisenä oloonsa ja eloonsa. 

Eräänä päivänä Joulu-Ukko ja Joulumuori tulivat kyläilemään Taavin ja Miina luona. No sellaiset käynnit vastavihittyjen luona kuuluivat tapoihin mutta kun vieraat lähtivät kotiinsa, tapahtui jotain poikkeuksellista. Joulu-ukko astahti varomattomasti tuvan ulkoportaissa eteensä kunnolla katsomatta ja niin hän suistui portaita alas ja loikkasi jalkansa. ”Kovin pahasti”, sanoi Roppi Roosa, joka haettiin kiireesti paikalle, kun ukko valitti ja voivotteli niin surkeasti, että muorin kuultiin sanovan, tosin hyvin hiljaa,

” no no, äläs nyt sentään liioittele ”Mikä lausunto herätti laajalti ihmettelyä tonttujen keskuudessa. Muorihan ei koskaan ennen ollut vähätellyt kenenkään kipuja tai huolia. Ei ainakaan oman Ukkonsa. 

Joulumuorillekin kävi huonosti, kun hän opasti tonttuja, jotka auttoivat Joulu-Ukkoa kotiin.” Hän omaa hermostuneisuuttaan törmäsi päin kuistinkuistin pilaria ja satutti käsivartensa niin, että se piti panna kantositeeseen” näin sanoi Roosa. Siinä nyt olivat Joulu-Ukko ja Joulumuori. Toisella jalka siteessä ja kainalosauvat tukena. Toisella käsi kantositeessä ja Roosan määräyksestä järkytyksen takia peräti vuoteenomana. Sittenkään, kun hän ylös pääsisi hän ei saisi tehdä töitään vaan hänen olisi levättävä vielä pitkään, ettei järkytyksestä johtuva heikotus pahenisi. Niin määräsi Roosa. 

Taavi ja Miina tunsivat olevansa miltei syyllisiä vieraidensa onnettomuuksiin, joten he tarjoutuivat kokopäiväisiksi apureiksi, jos vain kelpaisivat, kuten he vaatimattomasti sanoivat. Tottahan toki apu kelpaisi. Niinpä sitten Taavi ja Miina aloittivat koulunkäynnin itse sitä mitään tietämättä ja Roosan Joulu-Ukon ja Joulumuorin salaa käsiään hykerrellen ja naureskellen sekä asiasta nauttien. 

Tosin Joulu-Ukon oli joskus vaikeaa näytellä jalkavaivaista samoin kuin muorinkin olla käyttämättä kättänsä. Mutta illalla, kun he olivat
kaksistaan he toden totta, ottivat päivän lepoaikansa korkoineen takaisin. 

Joulu-ukko loikki ja hypähteli. Veipä Muorin usein kipakkaan polkkaankin jalkansa verrytelläkseen ja jaksaakseen taas seuraavan päivän ontua ja valitella. 

Muori teki taikinoita, vaivasi oikein sydämensä halusta suuria leipätaikinoita, että jaksoi taas seuraavana päivänä pitää kättään kantositeessä ja olla tarttumatta työhön, hän kun poti järkytyksestä johtuvaa väsymystä. Taavi ja Miina opettelivat kaikkea uutta ja ihmeellistä Joulumuorin ja ukon apuna. He eivät ehtineet lainkaan miettiä miksi sairaudet eivät parantuneet, vaikka Roppi-Roosa kävi yhtenään potilaita lääkitsemässä. Mutta asia ei näyttänyt Roosaa huolestuttavan päättivät nuoretkin, että mitään syytä hätäilyyn ei ollut. 

Sattuihan heille monta hassua virhettä, sellaisia, joita joulu-ukko ja Joulumuori kaksistaan ollessaan naureskelivat ja muistelivat. Aivan samanlaisia mokauksia olivat hekin aikoinaan tehneet, erona vain se, etteivät ne silloin hauskoilta tuntuneet. Päinvastoin tuntui kuin koko maailma olisi silloin romahtanut heidän niskaansa. 

Esimerkiksi sekin, kun Taavin piti opetella kiinan kielellä sanomaan: Onko täällä kilttejä lapsia, hän vahingossa henkäisi sanansa niin että sai suuhunsa ison osan parrastaan ja oli kerta kaikkiaan tukehtua omaan parteensa, kun ei heti älynnyt mitä hänen kurkkuunsa pyrki. 

Kyllä pukki sillä hetkellä pysyi vakavana mutta illalla omassa tuvassaan hän nauroi tapausta sydämensä kyllyydestä. Miinan taas piti suoriutua kaikesta mitä Joulumuorin tehtäviin kuului. Piti leipoa, paistaa, siivota, pestä pyykkiä, silittää ommella, parsia, paikata, kutoa, kirjailla, lääkitä pikkuvaivoja, keittää hilloja ja mehuja, kuunnella toisten huolia ja vieläpä kestitä vieraita ja laatia juhliin kaikenlaista, että ne sujuisivat kitkatta ja kaikki viihtyisivät. Piti muistaa kaikkien lähistön eläinten luolat ja pesät ja perhesuhteet (jäniksillä ne olivat hyvin monilukuiset) niin että hän tietäisi minkä laatuista apua kullekin perheelle pitäisi hätätilanteessa lähettää.  

Kyllä Miinallekin sattui kaikenlaista vastusta: kerran hän syventyi niin perusteellisesti parantamaan ja siinä sivussa paijaamaankin suloisen näköistä sopulivauvaa, että unohti kokonaan, että oli juuri laittanut tekemänsä taikinan lämpöiseen komeroon nousemaan. Kun hän sitten aikojen päästä pahaa aavistamatta aukaisi komeron oven, vyöryi liikaa noussut taikina hänen ylleen kuin valkoinen froteepyyhe. Päästä jalkoihin asti riitti taikinaa. Ainoastaan kaksi pelästynyttä silmää näkyi taikinan keskeltä. 

Joulumuori pysyi kiitettävän vakavana ja lohdutti Miinaa parhaansa mukaan. Kun kukaan ei nähnyt Muori hautasi kasvonsa huopaan ja nauroi niin että oli tikahtua. 

Oli asiassa siis mukavatkin puolensa ainakin Joulu-ukolla ja Joulumuorilla. 

Taavi ja Miina oppivat salavihkaa tulevat ammattinsa ja todella hyvin. Olihan heillä asiantuntijat opettajinaan. 

Menisi vielä muutama vuosisata ennen kuin uusi Joulu-ukko ja Joulumuori astuisivat uuteen virkaansa. Tällä hetkellä virassa olevaa Joulu-ukkoa alkoi yhä enemmän kiehtoa eläkkeelle jäämisen aika. Hän mietti mitä kaikkea voisi muorin kanssa sitten toimitella, kun ei enää olisi kiire töihin. ”Jouluaattona kyllä saunoisin” haaveili Ukko tulevaisuuttaan ja kiireetöntä aattoiltaa.  

  

Sen pituinen se!! 

  

 

©Aikaa lapselle - Blogi

Kirjoittanut Irja Kautto

Lukija Pia Koivuniemi

Kuva Pauli Koivuniemi