Luukku 3

Taavin kouluun lähtö  

  

”Kuules Viivi” sanoi Taneli tonttu eräänä iltana työpäivän päätyttyä istuskellessaan omassa tonttumökissään soman keittiönpöydän ääressä ja juodessaan Viivin keittämää ruusunmarjateetä ja maistellessaan variksenmarjapiirakkaa. 

”Eikös meidän Taavi olisi jo kouluunmenoiässä? Onhan hän jo reilusti yli kymmenvuotias ja osannut ihan oikeasti olla oikeaoppinen tonttulapsi sen alun kangertelun jälkeen. 

Viivi ojensi Tanelille juuri uunista ottamansa ohrarieskapalan ja sanoi Niinpä niin Taneli kulta. Onhan Taavi jo vähäsen ylikypsä vauveliksi, mutta Roppi-Roosa neuvoi vain odottelemaan, kunnes Taavi itse on valmis lähtemään opintielle. 

Meidän Taavi on näet hiukan erilainen kuin muut sen Ilkiöpeikon kiusanteon takia. Meidän pitää vain sopeutua siihen ja antaa ajan kulua, vaikka se niin harmilliselta tuntuukin. Kyllä se siitä suttaantuu, sanoo Roosa. Kyllä Roppi-Roosa varmasti sen tietää. Odotellaan nyt kaikessa rauhassa. 

”Uskotaan, uskotaan” vakuutteli Taneli, mutta ajatteli samalla haikeana muita Taavin ikäisiä tonttulapsia, jotka iloisina olivat jo muutaman kuukauden rientäneet heidän tupansa ohitse kouluun. 

Kului pari viikkoa, kun Taavi aamupuolukat syötyään katsoi vanhempiaan vakavana silmiin, nousi pöydästä ja kumarsi syvään sanoen” Kiitos isä ja äiti hyvästä hoidosta vauva aikanani. Nyt haluaisin lähteä kouluun ja aloittaa toden teolla opiskeluni hyvän tonttuilun kisällinäytettä varten”. 

Kylläpä Taneli ja Viivi olivat mielissään. Taavi osasi käyttäytyä ihan oikean tontun tavoin. Kumarsikin niin syvään, että hiippalakin tupsu miltei lakaisi lattiaa. 

Viivi laittoi nopeasti eväät: Ison pullollisen maitoa, ruis sämpylöitä ja tuhdin palasen marjapiirakkaa. Nämä eväät Taavi laittoi kankaiseen pussiin, jonka sitten sitaisi kiinni tonttupukunsa vyöhön sievällä merimies solmulla.  

Sitten Taavi lähti ripeästi kohti koulutaloa, joka sijaitsi melkoisen matkan päässä tonttukylästä, pienessä hämyisessä notkelmassa salailevien saniaisten lähellä. Koulutaloa ei helposti edes huomannut, ainakaan sellainen, joka ei sitä osannut etsiä. Se oli näet piilotettu peikkojen takia. 

Taavi juosta kipitti iloisena mukavasti luikertelevaa polkua pitkin ja mietti mielessään, että hän oli varmasti ensimmäisenä koulussa ja silloin hän oppii kaiken muita nopeammin ja on sitten kaikkein viisain koko koulussa. 

Kaikki toisethan vielä nukkuivat lapsuusuntaan koska ketään ei vielä näkynyt. Vain hän, Taavi, oli ollut kyllin tarmokas lähteäkseen kouluun. 

Juuri näin myös ihmislapset ajattelevat ja Taavilla on ihmislasten mieli, ressukalla. 

Tontun mietteet saivat äkillisen ja nolon lopun kun Taavi kouluun tullessaan huomasi muiden tonttulasten jo istuvan kotoisasti ja varsin luontevasti vanhan Nestori tontun ympärillä. Nestori tonttu oli opettaja ja hänet tunsivatkin kaikki tonttulapset ihan vaistomaisesti, niin ettei kenenkään sitä tarvinnut heille kertoa. 

Huhuttiin että hiidet, maahiset ja mörköpeikotkin tunsivat ja hiukan pelkäsivätkin Nestoria jättäen hänet rauhaan missä ikinä hän kuljeskelikin. Nestori olikin huomionarvoisen näköinen: Lyhyehkö, paksuhko, vanhahko ja aika lailla harmaa. 

Nestorin tukka oli tuuhea, parta pitkä, hopeanharmaa ja parrassa oli muutama kullan värinen partakarva, jotka sävyttivät koko komeuden. 

Nenä oli lievästi punainen, monien pakkastalvien ahavoittama. Kulmakarvat olivat tuuheat ja melkein mustat, mutta silmät! Ne olivat…. niin minkähän väriset silmät Nestorilla olikaan: sitä ei yksikään ottanut selvää, sillä kun katsoi Nestorin silmiä, niin ne olivat niin kirkkaat, viisaat ja hukuttavan veitikkamaisen lempeät, että jokainen unohti heti kokonaan niin tyhjänpäiväisen asian kuin silmien värin. Sitä jäi vain onnellisena uiskentelemaan hänen silmiensä lämpöisyyteen. 

Hän oli pukeutunut kokonaan violettiin (Kretliini kuten tontut väriä kuvasivat) ainoastaan hiippalakissa oli leveä punainen raita kullanvärisin reunuksin ja koristeena lakissa oli suuri keltainen tupsu. Kullanvärinen oli myös vyö ja haalarin taskusta pilkisti huikaisevan valkoinen nenäliina. Todella katsomisen arvoinen oli tämä kunnianarvoisa tonttu. 

 No palataanpa Taaviin. Pettyneenä hän kumarsi ovensuussa koko luokalle tervehdyksensä. Oli ihan tipalla, ettei hän kipittänyt takaisin kotiin vauvakomeroon kiukuttelemaan, niin paljon häntä harmitti, kun ei ollutkaan ensimmäinen. Otti pattiin, sanoisivat ihmislapset. 

Nestori katsoi Taavia ystävällisesti ja sanoi harmaanlempeällä äänellään ”Taavihan se siinä, tulehan seuraamme. Johan sinua on odotettukin, ihan useampi viikko. Sinun pitäisi saada opinnoissa nämä toiset kiinni, he kun ovat käyneet koulua jo monta viikkoa ja edistyneet todella hyvin. 

Ole nyt muutama viikko vain kuunteluoppilaana, niin katsotaan, paljonko olet oppinut”. 

Taavi oli nolo ja surkea, kerta kaikkiaan onneton. 

Hän hiipi ihan kauimmaiseen nurkkaan ja oli vihainen sekä pettynyt 

Hänkö kuunteluoppilaaksi? Olivatko muut mukamas häntä parempia tai oppineempia. Sitä tuntui katkeralta ajatella. Taavia itketti. Hän syventyi surkeuteensa niin täydellisesti, ettei kuullut mitään niistä mielenkiintoisista asioista noista Nestori heille kertoi. Hän ei myöskään kuullut toisten tonttujen usein ihan hassujakin kysymyksiä taikka vastauksia. Hän vain kieriskeli omassa pahassa olossaan ja antoi kaiken mukavan ja hauskan kieriä tielle tietymättömille pois suurta suruaan pilaamasta. 

Taavi parka ei voinut edes eväitään syödä, koska koko ajan kurkussa tuntui niin iso ja karvas pala että siitä riitti nieleskelemistä ihan tarpeeksi asti. 

Nestori oli kyllä huomannut Taavin surkeuden, joten kun koulutunnit viimein päättyivät, hän asteli Taavin luo ja sanoi lempeästi, eikä ollenkaan moittien” Älä Taavi huoli. Se Ilkiö Inhotus peikon kurittomuuden vuoksi sinulla oli elämäsi alkutaipaleella aikamoinen takapotku ja ihan ilman omaa syytäsi. Olet selvinnyt siitä hienosti ja itse lähtenyt oppia hakemaan. Saat kyllä toiset piankin kiinni kaikissa oppiaineissa, mutta töitä se kyllä sinulta vaatii” 

Taavi räpytteli silmiään ja nieleskeli ja ajatteli niin että hikosi. Sitten hän niisti sievästi nenänsä, kumarsi ja sanoi ”Herra opettajatonttu, yritän olla ahkera ja pyydän anteeksi tämänpäiväistä oppimishalukkuuttani. Huomenna olen takuuvarmasti tarkkaavainen joka tunnilla. 

Sitten hän pyörähti ympäri ja juoksi muiden tonttulasten jälkeen tehdäkseen tuttavuutta heidän kanssaan, sillä melkein kaikki asuivat samalla suunnalla kuin Taavikin. 

Aivan kuin ihmislapset, tonttulapsetkin vetelehtivät kotimatkalla, tapella nujuuttivat, leikkivät, tutkivat joka kiven ja kannon. Lapset yrittivät pitkittää kotimatkaansa sen seitsemällä sortilla kotimatkanpidennystapoja, niin että jokaisessa tonttutuvassa oltiin huolesta sekaisin, kun lapsia ei kuulut eikä näkynyt kotiin tuleviksi vielä illallisaikaan. Ruuatkin olivat melkein pilalla ennen kuin tonttulapset kotiin tupsahtivat. Nuhteita tietenkin sateli moisesta viivyttelystä ja aivan ihmislasten tapaan tonttulapsetkin lupasivat tulla seuraavana päivänä suoraan ja kiertelemättä kotiin. 

Ja kas vain: aina kun koulu loppui, lapset unohtivat joka kerta lupauksensa. Aika kun on sellainen juonikas otus, että se ihan laukkaa, kun on mielenkiintoista ja mukavaa tekemistä., mutta mataa kuin etana jos on tehtävä sellaista josta ei oikein välittäisi. 

Taavi yritti kyllä urheasti pitää lupauksensa ja tulla aina suoraan ja nopeasti kotiin. Mutta hänen vikkelät tonttujalkansa eivät kerta kaikkiaan suostuneet suoraan kulkemaan. Niiden piti kierrellä puita ja pusikkoja sekä hyppiä kivien yli. Kyllähän jokainen tietää, että ei kiviä- sellaisia korkeita ylitsehyppykiviä- tiellä kasva, vaan syvällä sammaleisessa metsässä. Parhaimmat ylitsehyppykivet ovat aina kaikkein kauimmaisena polulta katsoen.  

”Se on luonnon laki” naureskeli Nestori, kun tonttuvanhemmat lastensa aikailuista hänelle valittivat. 

Tottuvathan vanhemmat näihin viipyileviin koulukkaisiinsa, eivätkä lopulta edes huomanneet asiaa. Silloin tonttulapset alkoivatkin olla jo vanhempia ja viisaampia. Että kiertelyt kotimatkalla alkoivat ihan huomaamatta jäädä pois jokaiselta. Tontut vain riensivät keskenään rupatellen koulumatkat suoraan kotiin suoriutuakseen kaikista niistä toimista, jotka heitä kotona odottivat. 

” Lapset alkavat viisastua” myhäilivät lapsistaan ylpeät vanhemmat. 

Siihen mennessä Taavi oli saanut muut oppilaat aikapäiviä sitten kiinni opinnoissaan ja menestyi hyvin opinahjossa, kuten seppämestaritonttu koulua nimitti.  

Taneli ja Viivi ihmettelivät monta monituista kertaa Taavin outoa muista poikkeavaa käytöstä ja hänen ennenkuulumattomia murjottamis-ja kiukunpuuskiaan joita sattui tämän tästä. Se tuntui kiusalliselta ja hyvin hämmentävältä. 

Silti- kaikista vaivoista ja vastuksista huolimatta- eivät Taneli ja Viivi olisi Taaviaan vaihtaneet kehenkään toiseen, ei edes superkilttiin tonttulapseen. 

Vanhemmat kun nyt ovat sellaisia kaikkialla; Hiukan yksinkertaisia varsinkin, kun on kyse omasta lapsesta. Sille asialle ei vain kukaan mahda mitään. Vanhemmat vain ovat sellaisia, omaa parastaan ymmärtämättömiä. 

Kauempaa mutta hyvin tarkasti seurasivat Joulu-Ukko ja Roppi-Roosa Taavin kehitystä ja törmäilyjä tonttuilun kivisellä polulla. 

Roosa kävi usein kummipoikaansa tervehtimässä ja tätä hellävaraisesti ohjaamassa. Makeat naurut kumpikin sai melko usein, kun Taavi oikein oli kiukutteluvauhdissa. Mutta kummankin nauru oli ymmärtävää ja hyväntahtoista. Niin kuin vanhemmalle sukupolvelle kuuluukin. 

 

©Aikaa lapselle - Blogi

Kirjoittanut Irja Kautto

Lukija Pia Koivuniemi

Kuva Pauli Koivuniemi